Arktiset Aromit ry
Tiedote
Arktiset Aromit ry valitsi syyskokouksessaan vuoden 2012 marjaksi
variksenmarjan, yrtiksi siankärsämön ja sieneksi punikkitatit.
Vuoden marjaksi valittu variksenmarja viihtyy kuivahkoilla
kankailla sekä räme- ja korpimättäillä. Marja kasvaa maanmyötäisesti ainavihantana
varpukasvina. Sen lehdet ovat ikivihreitä ja neulasmaisia. Variksenmarjan
satokausi kestää elokuun alusta ensilumiin asti. Marjat ovat kiiltävän mustia.
Variksenmarjasta kasvaa Suomessa kaksi eri lajia; Etelän- ja
pohjanvariksenmarja. Näistä Pohjois-Suomessa kasvava pohjanvariksenmarja on
runsassatoisempi.
Variksenmarjaa voidaan
hyödyntää paljon nykyistä enemmän, koska sen sato on luonnossa hyvänä
satovuotena lähes yhtä suuri kuin mustikalla eli 120 milj-160 milj. kg.
Variksenmarjasta voidaan kotitalouksissa valmistaa mehuja, hilloja ja
hyytelöitä sellaisenaan tai yhdistelemällä sitä muiden runsashappoisempien
marjojen kanssa. Mehuissa variksenmarja sopii esimerkiksi punaherukan, puolukan
ja mustikan kanssa. Variksenmarja on myös hyvä pirtelön raaka-aine ja sopii
myös hillon valmistukseen keitettynä yhdessä muiden marjojen tai raparperin kanssa.
Variksenmarjan antioksidanttipitoisuus on korkea.
Antioksidantit ehkäisevät elimistössä vapaiden happiradikaalien aiheuttamaa
rasvojen hapettumista. Variksenmarja sisältää antosyaaneja 370 mg/100 g.
Antosyaanit antavat marjoille, kuten mustikalle, juolukalle, marja-aronialle ja
puolukalle voimakkaan sinisen tai punaisen värin. Variksenmarja sisältää
karpalon ja puolukan tavoin myös A-tyypin proantosyanidiineja, joiden
terveysvaikutuksia on tutkittu mm. virtsatietulehduksissa.
Norjalaisen Halvorsenin johdolla
analysoitiin viljojen, juuresten, vihannesten, palkokasvien, hedelmien ja
marjojen antioksidatiivisuutta. Tutkituista ruoka-aineista variksenmarjalla oli
ruusunmarjan jälkeen toiseksi korkein kokonaisantioksidanttipitoisuus. Suomessa
on Kähkösen tutkimuksissa saatu samansuuntaisia tuloksia, kun on verrattu
kasvikunnan tuotteiden kykyä estää rasvan hapettumista. Variksenmarjauutteen
antioksidanttiteho oli suurempi kuin vilja- ja vihannesuutteiden tai monien
yrtti- ja lääkekasviuutteiden.
Variksenmarjasta yritykset
tekevät muun muassa erilaisia juomia ja mehuja, hilloja, hyytelöitä ja
marjaviinejä. Sitä käytetään myös marjajauheiden valmistuksessa. Toistaiseksi
kuluttajat tuntevat vielä huonosti tämän arvokkaan marjan ominaisuuksia.
Toivottavasti tuotteiden käyttö lisääntyy jatkossa, koska kotimaisen käytön
lisäännyttyä tästä runsassatoisesta ja paljon antosyaaneja sisältävästä marjasta
saataisiin myös erinomaisia vientituotteita.
Siankärsämöä käytetään ruoan
maustamiseen, yrttijuomissa ja voiteissa
Vuoden yrtiksi valittu siankärsämö on yleinen lähes koko
maassa, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Siankärsämö on 30–40 cm korkea monivuotinen
ruoho. Sen lehdet ovat hienoliuskaiset, 2–3 kertaa pariliuskaiset ja karvaiset.
Kukintona on pieniä valkokukkaisia mykeröitä kerrannaishuiskiloissa.
Siankärsämöä voi kerätä kaksi kertaa kesän aikana. Lehdet
kerätään ennen juhannusta ja kukat alkukesällä niiden puhjettua. Kukinnot
leikataan saksilla tai korjuukoneella niin, että mahdollisimman vähän vartta
tulee mukaan. Siankärsämö voidaan säilöä kuivaamalla tai pakastamalla.
Siankärsämö sopii yrttijuomaksi ja on hyvä rasvaisten
ruokien mauste. Se sopii myös salaatteihin, kastikkeisiin ja
yrttisuolasekoituksiin sekä keittoihin, patoihin ja muhennoksiin. Sitä voidaan
käyttää myös viherjauheena. Liiallisesti käytettynä voi aiheuttaa huimausta ja
päänsärkyä sekä allergisille henkilöille ihottumaa.
Yritykset käyttävät siankärsämöä muun muassa yrttiuutteissa,
mausteissa ja yrttiteeaineksissa. Sitä käytetään myös parantamaan viinien
säilyvyyttä ja aromikasvina likööriteollisuudessa. Ulkoisesti siankärsämöä
käytetään kylpyinä, kääreinä, salvoina ja voiteina. Kosmetiikassa siankärsämöä
käytetään rasvaisen ihon hoitoon. Siankärsämöstä tehdään naamioita, kasvovesiä,
suuvesiä, kylpyjä ja sitä käytetään höyrytyksiin. Se sopii myös rasvaisten
hiusten hoitoon.
Punikkitatit ovat herkkutattia
satoisempia ja jääneet turhaan herkkutatin varjoon
Punikkitatteja kasvaa kaikenlaisilla metsätyypeillä, koska
useilla pohjoisilla puulajeilla on seuralaisenaan juuri sen kanssa kasvava
punikkitattilaji, joko koivun-, männyn- tai haavanpunikkitatti. Sieniä tavataan
lähes koko maasta heinäkuusta syyskuuhun.
Punikkitatit ovat runsassatoisia, hyvänmakuisia, kookkaita
ja kiinteämaltoisia ruokasieniä. Niille on ominaista mallon tummuminen
leikkauspinnoilla ja kypsennettäessä. Muita tuntomerkkejä ovat lakin punaruskea
väri, sekä jalan musta tai ruskea nukkapinta.
Punikkitateilla lakin pintakelmu on reunoiltaan osittain
kääntynyt pillistön päälle. Pillistö pysyy pitkään vaaleana eikä juuri pullistu.
Punikkitatit kiehautetaan omassa liemessään täysin kypsiksi, sillä
puutteellisesti kypsennettyinä ne voivat aiheuttaa joillekin pahoinvointia ja
vatsakipua. Säilöntämuodoiksi sopivat pakastaminen ja kuivaaminen viipaleina.
Myös kuivatut sienet on kypsennettävä hyvin.
Punikkitatit sopivat esim. lihamurekkeeseen,
kaalikääryleiden täytteeksi ja sämpylätaikinoihin.
Yritykset myyvät punikkitatteja muun muassa kuivattuina ja
sieni-kasviskeittoaineksina.
Lisätietoja: Arktiset Aromit ry,
Simo Moisio, puh. 040-5801186