Tiedote
Vuoden marja 2012 on variksenmarja
eli kaarnikka. Se on 10-30 cm korkea varpu, jonka talvehtivat, ruodittomat
lehdet ovat 3-7 mm pitkiä, neulasmaisia ja onttoja. Variksenmarja kukkii touko-kesäkuussa
pienin aniliininpunaisin kukin, jotka puhkeavat kasvin lehtihankoihin.
Myöhemmin tuulipölytteisistä kukista kehittyy meheviä luumarjoja, jotka ovat
väriltään kiiltävän mustia ja herneen kokoisia.
Variksenmarja kasvaa koko
Suomessa. Maamme eteläosissa tavataan kooltaan pienehköä ja niukasti marjovaa
etelänvariksenmarjaa ja pohjoisessa runsaammin marjovaa, kookkaampaa ja
mehukkaampaa pohjanvariksenmarjaa. Pohjanvariksenmarja (E. nigrum ssp.
hermaphroditum) on yksikotinen ja marjan tyvellä on usein kuivuneita heteitä.
Pohjanvariksenmarjan lehdet ovat tummanvihreitä ja alapinnalla oleva vaalea
juova on selvästi kuopassa. Etelänvariksenmarja (E. nigrum ssp. nigrum)
puolestaan on kaksikotinen, varreltaan rento ja marjan tyveltä heteiden jätteet
puuttuvat. Lehdet ovat kellanvihreitä, eikä alapinnan vaalea juova ole
kuopassa.
Variksenmarja suosii pääasiassa
harvapuustoisia ja valoisia, niukkaravinteisia kuivia ja kuivahkoja kankaita
sekä aapasoiden rämemättäitä. Parhaan sadon se tuottaa Pohjois-Suomessa,
Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Variksenmarjan arvioitu keskimääräinen
vuosittainen sato on lähes 200 miljoonaa kiloa. Variksenmarjan satokausi on
pitkä. Paras poiminta-aika ajoittuu elokuun alkuun, mutta sitä voi poimia aina
lumien tuloon asti. Marjoja voi kerätä jopa seuraavana keväänä lumien sulettua,
mistä hyötyvät myös keväällä pohjoiseen palaavat muuttolinnut.
Variksenmarjaa on usein pidetty
ihmisravinnoksi sopimattomana ja vähäarvoisena eläinten ruokana. Tästä syystä
sitä on kutsuttu myös sian- ja kissanmustikaksi sekä harakanmarjaksi. Viime
vuosina variksenmarja on kuitenkin alkanut kerätä ansaitsemaansa arvoa. Tätä
tummaa marjaa ei kannatakaan väheksyä, sillä tutkimukset osoittavat sen
sisältävän terveellisiä ainesosia jopa enemmän kuin mustikka ja puolukka.
Erityisesti sen väriaineet ovat
kiinnostaneet tutkijoita, sillä tumma variksenmarja sisältää runsaasti
antosyaaniyhdisteitä. Antosyaanit ovat väriltään voimakkaan punaisia, sinisiä
ja violetteja kasvien solunesteessä esiintyviä fenoliyhdisteitä, jotka toimivat
kasveissa väripigmenttinä, ja suojaavat niitä UV-säteilyltä, tuhohyönteisiltä,
viruksilta, bakteereilta ja sieniltä sekä toimivat kasvihormoneina. Kun
japanilaisessa tutkimuksessa verrattiin mm. variksenmarjan, mustikan,
mustaherukan, karpalon, punaherukan, karhunvatukan, vadelman ja mansikan
antosyaanin määriä, havaittiin variksenmarjassa olevan korkein antosyaanien
kokonaispitoisuus. Kyseisillä fenoliyhdisteillä on useissa tutkimuksissa
havaittu olevan ihmisen terveydelle hyödyllisiä, ja niillä voi olla useita
kroonisia sairauksia estäviä vaikutuksia.
Variksenmarjan on tutkittu
sisältävän myös proantosyanidiineja, joiden on havaittu antioksidatiivisina
estävän solujen hapettumista ja bakteerien kiinnittymistä. Useisiin muihin
marjoihin verrattuna variksenmarjassa on runsaasti näitä antioksidatiivisia
yhdisteitä ja korkea antioksidanttiaktiivisuus, joka kertoo kyvystä estää
toisten yhdisteiden hapettumista. Lisäksi variksenmarjoissa on korkea
C-vitamiinipitoisuus ja se on hyvä ravintokuidun lähde.
Variksenmarjat ovat maultaan
mietoja, sillä niissä on vain vähän sokeria ja happoja. Variksenmarjaa voi käyttää
mustikoiden tapaan maukkaissa hilloissa, piiraissa ja jälkiruoissa. Se sopii
raaka-aineeksi leivonnaisiin, marjakeittoihin, puuroihin ja pirtelöihin. Variksenmarjasta
voi myös valmistaa mehua joko yksin tai yhdessä muiden marjojen kanssa. Kesken
metsäretken yllättäneen janon voi sammuttaa mehevillä variksenmarjoilla.
Lähde: Ogawa, H.
Sakakibara, R. Iwata, T. Sato, T. Goda, K. Shimoi, S. Kumazawa: Anthocyanin
composition and antioxidant activity of the crowberry (Empetrum nigrum) and
other berries.2008. Agric.
Food Chem. 56, 4457-4462.
Teksti: Arktiset Aromit ry,
Luonnosta Lautaselle -hanke
Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi,
puh. 08-6155 5590, fax 08-6155 5592, info@arktisetaromit.fi