Leppärouskut

Lactarius deterrimus ja L.deliciosus

Tuntomerkit:
Leppärouskun tunnistaa oranssinpunaisesta, vyöhykkeisestä lakista. Myös heltat ja jalka ovat oranssin-
tai punertavankeltaiset. Jalka on rouskujen tapaan ontto. Malto on kellanvalkoista. Erittyvä maitiaisneste on porkkananpunaista ja värjäytyy myöhemmin vihreäksi. Kuusenleppärouskun (L.deterrimus) lakki on tiheämpään vyöhykkeinen ja vihertävämpi kuin männynleppärouskulla. Männynleppärouskun tunnistaa myös jalan oranssin-värisistä kuoppatäplistä. 

Näköislajit:
Karvarouskun karvainen, hapsumainen lakin pinta on vyöhykkeinen, mutta väriltään vaaleanpunertava. Karvarouskun valkea maitiaisneste erottaa sen leppärouskusta. 

Kasvupaikat:
Kuusenleppärousku kasvaa kuusen seuralaisena rehevissä kuusikoissa. Männynleppärouskua löytää mäntymetsistä ja hiekkakankailta männyn juurisienenä. Sienet ovat yleisiä Etelä-Suomessa ja niitä löytyy melko runsaasti sopivilta paikoilta myös pohjoisempaa.

Satoaika:
Parasta poiminta-aikaa on elo-syyskuu.

Käyttö:
Leppärouskuja ei tarvitse keittää ennen ruuaksi valmistamista. Ne ovat mietoja sieniä, joiden lievä kirpeys häviää sientä kypsennettäessä. Leppärouskut sopivat valmistettavaksi kaikin tavoin. Kuivattuna ne ovat erinomaista sienikeiton ainesta. Ne voi myös pakastaa omassa liemessään hauduttamisen jälkeen. Sienestäjän kannalta leppärouskuilla on kuitenkin yksi vika: ne ovat sienikärpästen erityisessä suosiossa ja usein sienet ovat löydettäessä hyvin toukkaisia.

Ruokaohjeita rouskuista

 

Jalan oranssit kuoppatäplät ovat männynleppärouskun hyvä tuntomerkki.