Pakurikääpä

(Inonotus obliquus)

pakurikaapa.jpg

Tuntomerkit:

Pakurikääpä on alustanmyötäinen lahottajasieni (valkolahottaja), joka aiheuttaa koivujen oksanarpiin tai muihin vauriokohtiin mustia kasvaimia, pakureita. Hiiltyneen musta, noin nyrkin kokoinen, lohkeileva pakuri on monivuotinen. Jos pakuri kerätään pois, samaan kohtaan kasvaa n. 3-10 vuodessa uusi samankokoinen kasvain. Pakurin sisäpinta on väriltään kahvinruskea, oranssin vivahteinen ja koostumukseltaan korkkimainen.

Pakurikääpä aiheuttaa taloudellista vahinkoa talousmetsissä. Se leviää vioittuneisiin koivuihin, esim. pakkasen aiheuttamiin halkeamiin. Sieni lahottaa ensin vuosikymmeniä elävän puun sydänpuuta, kunnes puu lahoaa kokonaan. Vasta puun kuoltua muodostuu tuohen alle varsinainen pakurikäävän sieni, yksivuotinen itiöemä, joka vapauttaa itiöt itiöemän reunapalteen halkaistua tuohen. Itiöemä on noin 1 cm paksu, kanelinruskea ja puun pinnanmyötäinen. Se vanhenee ja murenee nopeasti pois. Pakurin itiöemää ei kerätä. Kerättävät pakurit ovat monivuotisia, noin nyrkin kokoisia, pahkamaisia, hiilenmustia ja lohkeilevia kasvaimia, jotka kasvavat koivuihin ennen puun kuolemaa ja itiöemän syntymistä. Pakurit muodostuvat sienirihmastosta, ja niissä on vain suvuttomia kuromaitiöitä.

Kasvupaikat:

Pakurikääpää esiintyy yleisesti koko Suomessa hies- ja rauduskoivujen rungoilla, harvemmin myös muiden lehtipuiden, kuten leppien ja pyökkien, rungoilla. Parhaita kasvupaikkoja ovat luonnontilaan jätetyt vanhat lehtimetsät. Pakurikasvustoja kantavat puut eivät yleensä näytä liian terveiltä. Kosteikot, järvien rannat ja soiden reunamat ovat hyviä pakurikäävän kasvupaikkoja. Pakureita esiintyy yleisemmin hieskoivuilla kuin rauduskoivuilla.

Näköislajit:

Pahka on puun oma kasvuhäiriö ja muodostuu puusolukosta. Puun pahkat, eli epämuodostumat puiden rungoilla, saattavat näyttää kaukaa pakureilta, mutta lähempää tarkasteltuna eron huomaa selkeästi. Pakurikasvannainen on pikimusta ja muistuttaa poltettua hiiltä. Sillä on myös pahkaa paljon pehmeämpi koostumus.

Muodoltaan pakuri on puunmyötäinen ja epäsymmetrinen, eikä sillä ole yleisille koivulla eläville kääville tyypillistä "lippaa" tai ulkoisesti näkyvää pillistöä. Mustapintaiset koivunkäävät kuten kantokääpä (Fomitopsis pinicola) tai arinakääpä (Phellinus igniarius) saattavat aluksi hämätä kokematonta pakurin kerääjää. Näillä käävillä lakillinen itiöemä on ylä- ja alapinnaltaan erilainen ja ulkonee alustastaan joko kaviomaisesti, lippamaisesti, kynsimäisesti, jalallisena tai jalattomasti. Harvinaisemmat pikipallosieni (Daldinia concentrica) ja karstasyylä (Kretzschmaria deusta) voivat myös näyttää etäisesti pakurilta.

Satoaika ja kerääminen:

Pakurikäävän keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan sen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Pakurikääpä ei ole tavallinen kääpä, sillä sen kasvutapa eroaa muista käävistä. Sitä ei yleensä pysty keräämään vahingoittamatta puuta, toisin kuin muita kääpiä.

Pakuria kannattaa kerätä vain elävistä puista. Kuolleissa puissa niiden vaikuteaineet vähenevät nopeasti. Pieniä pakureita ei kannata kerätä, vaan ne on hyvä jättää vielä kasvamaan. Laadukkaimpina pakureina pidetään iäkkäitä 20-25 vuotta vanhoja kasvannaisia. Pakuria ei myöskään kannata kerätä turhaan. Esimerkiksi yksi keskikokoinen pakuri riittää yhdelle henkilölle teetarpeiksi vuodeksi.

Puiden rungoilta voi kerätä pakuria ympäri vuoden. Kerääminen kannattaa tehdä heinäkuun alun ja marraskuun lopun välillä tai heti keväällä lumien sulettua, koska kasvit sitovat itseensä eniten ravinteita juuri keväisin ja syksyisin. Puista tippuneet lehdet helpottavat varsinkin syksyisin kääpien havaitsemista. Talvella jäisiä pakureita voi olla vaikeampi irrottaa ja puu saattaa tällöin helposti vaurioitua.

Pakurin voi irrottaa esimerkiksi pienellä kirveellä nätisti läheltä puun kuorta. Muita hyviä työvälineitä ovat taltta, vasara, vaijerisaha, oksasaha, vesuri tai isohko kivi. Kesällä puiden alaosissa kasvavat pakurit saattavat irrota myös potkaisemalla tai käsin, esim. kämmenpohjalla lyömällä. Suojalasien käyttö on kerättäessä suositeltavaa, koska kääpää työvälineillä irrotettaessa pienet terävät pakurin palaset voivat vaurioittaa silmiä. Pakuri kannattaa kuljettaa metsästä puisella korilla tai muulla vahvemmasta materiaalista tehdyllä kassilla.

Pakuria hyödynnetään perinteisesti myös "lypsämällä", jolloin pinnan mustasta kuorikerroksesta rapsutetaan varovasti osa pois.  Tämän seurauksena pakuri kasvattaa mustan kuorikerroksensa vuoden kuluessa takaisin ja samaa kasvannaista voi hyödyntää samalla tapaa jälleen seuraavana vuonna.

Käyttö:
Keruun jälkeen pakuri kuivataan, ettei se homehtuisi. Kuivaus kannattaa tehdä esim. kasvikuivurilla alle 50 - 60 celsiusasteessa niin pitkään, että materiaalin kosteusprosentti on alle 14 %. Paloittelu noin 5x5 cm kokoisiksi palasiksi lyhentää kuivatusaikaa. Pakuri tulee varastoida kuivassa ja viileässä. Se on hyvä käyttää vuoden kuluessa keräämisestä. Kuivatusta ja jauhetusta pakurista valmistetaan teetä tai tinktuuraa eli alkoholiuutetta, kansanomaisesti sanottuna "tippoja". Pakurista tehdään mm. erilaisia juomia, ravintolisiä sekä kosmetiikkaa.

Pakuria on käytetty 1600-luvulta lähtien Japanissa, Koreassa ja Pohjois-Euroopassa, erityisesti Venäjällä, Puolassa ja Baltian maissa. Se on tunnettu kansanlääkkeenä ympäri maailman. Venäjällä pakureista tehdään mm. teetä lääkinnälliseen tarkoitukseen. Suomessakin pakuri on tunnettu satojen vuosien ajan.  Siitä on valmistettu teetä, jota on kutsuttu tikkateeksi. Sota-aikana sitä käytettiin laajamittaisesti kahvinkorvikkeena.

Koska pakurikääpää ei ole hyväksytty Euroopan Unionin alueella elintarvikkeeksi (pakurikäävästä ei ole todettu riittävästi käyttöhistoriaa EU:n alueella ennen vuotta 1997), se on uuselintarvike ja tarvitsee uuselintarvikeluvan, jotta siitä saa valmistaa elintarvikkeita myyntiin.

Pakurikäävän käyttö on sallittu vain rouheena tai vesiuutteena ravintolisäasetuksen määritelmän mukaisissa ravintolisissä. Tämän lisäksi pakurikääpää voidaan myydä ja markkinoida ainakin Suomessa teetyyppisenä tuotteena (yrttiteenä). Yrttiteellä tarkoitetaan tässä yhteydessä tuoreesta tai kuivatusta kasvista tai kasvin osasta vesiuutolla valmistettua haudutettua juomaa, jota käytetään teen tai kahvin tapaan. Pakurikäävän käyttö muissa elintarvikkeissa (ns. "tavanomaisissa" elintarvikkeissa, kuten smootheissa, juomissa, proteiinijauheissa, leivässä tai kaakaossa) on sen sijaan kiellettyä, kunnes sille on haettu ja myönnetty uuselintarvikeasetuksen (EY) N:o 258/97 mukainen markkinointilupa. (Evira 2015.)

Tutkimukset:

Pakurikäävän käytön mahdolliset terveysvaikutukset ovat nykyään suuren kiinnostuksen kohteena. Tiedeartikkeleiden perusteella pakurissa olevat yhdisteet ovat useimmiten erilaisia polysakkarideja, kuten glukomannaaneja tai glukaaneja, fenolisia yhdisteitä kuten flavonoideja ja steroleja, triterpeenejä tai sen alkoholeja, kuten betuliinia, liukoisia ligniinin kaltaisia yhdisteitä sekä erilaisia suurikokoisia polymeerejä. Todennäköisesti pakurissa esiintyy useita satoja erilaisia yhdisteitä, joita kaikkia ei ole vielä edes tunnistettu.

Pakurin vaikutuksista on tehty tieteellisiä tutkimuksia koe-eläimillä ja soluviljelyissä. Kliinisiä eli ihmisillä tehtyjä kokeita ei ole tehty. Pakurin terveysvaikutuksista on runsaasti kansan perimätietoa. Pakurin terveysvaikutusten tutkiminen ihmisellä tieteellisesti ja niistä lupaavien tulosten saaminen voisivat antaa mahdollisuuden pakurikäävän uuselintarvikehyväksyntään Suomessa.

Pakurikääpää kokeillaan kasvattaa Suomessa myös keinotekoisesti, koska luonnonvaraisina kasvavat pakurit eivät pian enää riitä vastaamaan suureen kysyntään. Vuonna 2014 pakuriymppejä istutettiin koivuihin ympäri Suomen lähes 200 metsätilalla. Alustavien tutkimusten perusteella pakurikäävän viljely on mahdollista. Tarkoituksena on käynnistää tarkempi tutkimus pakurin keinotekoisesta valmistamisesta.

pakurik.jpg

Pakurin sisäpinta on väriltään kahvinruskea, oranssin vivahteinen ja koostumukseltaan korkkimainen. 

Lähteet:

Evira 2015. Katsotaanko pakurikääpä (Inonotus obliquus) uuselintarvikkeeksi? Usein kysyttyä uuselintarvikkeista. Hakupäivä 12.8.2015. http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/valmistus+ja+myynti/uuselintarvikkeet/usein-kysyttya-/

Foodwest Oy 2011. Pakurikäävän mahdollisuudet elintarvikkeiden raaka-aineena - esiselvityshankkeen loppuraportti.

Halmetoja, J. 2012. Pakurikääpä. Mividata.

Helsingin yliopisto 2015. Pinkka. Lajintuntemuksen oppimisympäristö. Hakupäivä 10.8.2015. http://pinkka.helsinki.fi/virtuaalikasvio/plant.php?id=21950&#

Maaseudun Tulevaisuus 2010. Pakurikäävästä kehitetään metsän uutta vientituotetta. MT 20.9.2010.

Lehtinen, J. 2010. Onko pakurikääpä tulevaisuuden terveysvaikutteisten elintarvikkeiden raaka-aine? Lakeuren lairalla 1/2010.

Luonnonvarakeskus 2013. Pakurikääpä. Hakupäivä 10.8.2015. http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/inobli-n.htm

Yle uutiset 2015. Pakurin keinotekoinen viljely näyttäisi olevan mahdollista. Hakupäivä 12.8.2015. http://yle.fi/uutiset/pakurin_keinotekoinen_viljely_nayttaisi_olevan_mahdollista/7732285