Metsämarjat uhkaavat jäädä tänä kesänä keräämättä - uudet viranomaiskäytännöt vaikeuttavat kausityövoiman viisumihakua
Yllättäen tiukentuneet viranomaiskäytännöt Thaimaasta saapuvien kausityöntekijöiden osalta uhkaavat kesän marjasadon korjuuta. Suomalaiset metsämarja-alan yritykset odottavat Suomeen satokaudeksi yhteensä 3200 thaimaalaista kausityöntekijää, mutta tällä hetkellä on epävarmaa, ehditäänkö edes murto-osa viisumimuodollisuuksista käsitellä ennen marjojen kypsymistä.
Kuvateksti: Thaipoimijat ovat ratkaisevan tärkeitä suomalaiselle marjaketjulle. Kuva Petteri Kokkonen.
Suomeen rekrytoitavien thaimaalaisten kausityöntekijöiden pitää ulkoministeriön määräyksen mukaan tänä vuonna matkustaa yli 500 kilometrin matka Bangkokiin jättämään kausityöviisumihakemuksensa. Aikaisempina vuosina mobiili viisumipalvelu tuli suomalaisten marjayritysten kustantamana työntekijöiden kotiseudulle Koillis-Thaimaahan. Hakijoita otetaan lisäksi vastaan vain pieni rajattu määrä päivässä.
- Ajanvarausjärjestelmä on jatkuvasti tukossa. Muutokset tulivat meille yllätyksenä ja astuivat voimaan niin myöhään, ettemme mitenkään ehtineet varautua niihin ajoissa. Hullua tässä on myös se, että jo hyvissä ajoin varatuista lentolipuista täytyy maksaa puolet ennakkoon viimeistään torstaina (30.4.) vaikka viisumeista ei ole mitään takuuta, sanoo Akseli Nevalainen, Pohjola Foods Oy:n toimitusjohtaja.
Pakastemarjakauppaan keskittynyt Lieksalainen Pohjola Foods on rekrytoinut kesäksi 160 kausityöntekijää Thaimaasta. Heistä vain 15 on tähän mennessä onnistunut jättämään viisumihakemuksen. Yhdenkään työntekijän viisumihakemusta ei ole vielä käsitelty. Noin 90 prosenttia suomalaisten marjayritysten Thaimaasta rekrytoitavista työntekijöistä ovat myös aikaisemmin keränneet marjoja Suomessa.
- Tutut työntekijät ovat ammattitaitoisia ja tuntevat alan ja työolot hyvin. Meille olisi ensiarvoisen tärkeää saada töihin samat kokeneet työntekijät kuin aikaisempina vuosina. Myös työntekijät tulevat mielellään töihin ennestään tutuille työnantajille. Tämä tilanne on katastrofi paitsi yrityksille myös työntekijöille, heiltä jää tärkeä osa vuosituloista saamatta elleivät he pääse kesäksi tänne töihin, sanoo Mustasaaressa toimivan Marja Bothnia Berries Oy:n toimitusjohtaja Tommy Gustafsson.
Ulkomaalaisen kausityövoiman merkitys alalla on ratkaiseva. Viime vuonna 75 prosenttia Suomessa kaupalliseen käyttöön kerätyistä luonnonmarjoista olivat ulkomaisten työntekijöiden keräämiä ja pääosa työntekijöistä tuli juuri Thaimaasta. Vaihtoehtoja thaimaalaisille kokeneille kausityöntekijöille ei ennen kesää ehditä löytää.
Luonnontuotealalla toimii noin 770 yritystä, joiden yhteinen liikevaihto vuonna 2020 oli arviolta 780 miljoonaa euroa. Alan toimialajärjestö Arktiset Aromit ry:n arvion mukaan luonnonmarja-alan työllistävä vaikutus kausityöntekijöiden työpanoksen lisäksi on noin 3000 henkilötyövuotta.
- Luonnonmarjojen arvoketjut ovat monipuolistuneet ja luonnonmarjoja ja niiden aineosia käytetään yhä enemmän elintarvikkeiden lisäksi muihin korkean arvonlisän tuotteisiin kuten kosmetiikkaan ja hyvinvointituotteisiin. Koko marja-alan tuotantoketjut ovat vaarassa, mikäli marjoja ei satokauden aikana saada kerättyä, sanoo Arktiset Aromit ry: n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen.
Metsämarja-alalla on aikaisemmin esiintynyt väärinkäytöksiä ja ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttöä. Alalla on epärehellisiä toimijoita. Alan järjestäytyneet yritykset ja järjestöt ovat sitoutuneet toimimaan vastuullisesti. Luonnonmarjanpoiminta on vuodesta 2025 kuulunut kausityölain piiriin ja työntekijät palkataan nykyään määräaikaiseen työsuhteeseen.
Väärinkäytöksiä on pyritty torjumaan muun muassa lisäämällä koulutusta, tekemällä yhteistyötä ammattiliittojen kanssa ja kieltäytymällä yhteistyöstä epäilyttävien rekrytointifirmojen kanssa. Nyt tiukentuneiden kausiviisumikäytäntöjen pelätään aiheuttavan alalla lisää väärinkäytöksiä.
- Emme hyväksy minkäänlaista työntekijöihin kohdistuvaa hyväksikäyttöä. Vaarantamalla rehellisten yritysten toiminta hankalilla kausityöviisumikäytännöillä, markkina on valitettavasti taas entistä avoimempi epärehellisille toimijoille, sanoo Kristel Nybondas, Maaseudun Työnantajaliiton toimitusjohtaja.
Lisätietoja antavat:
Kristel Nybondas, toimitusjohtaja, Maaseudun Työnantajaliitto, kristel.nybondas@tyonantajat.fi, p. 040 142 8558
Birgitta Partanen, toiminnanjohtaja, Arktiset Aromit ry, birgitta.partanen@arktisetaromit.fi, p. 040 580 1186
Tommy Gustafsson, toimitusjohtaja, Marja Bothnia Berries Oy, tommy.gustafsson@marjabothniaberries.fi, p. 0500 663 577
Akseli Nevalainen, toimitusjohtaja, Pohjola Foods Oy, akseli@pohjolafoods.fi, p. 044 555 7187
Seitsemän luonnontuotealan, puutarha-alan sekä maa- ja metsätalouden etujärjestöä ja työnantajajärjestöä ovat 21.4. allekirjoittaneet asiaa koskevan julkilausuman.
