Tiedotteet

Biokian mustikkamehu voitti Vuoden Tähtituote -kilpailun

Biokian mustikkamehutiiviste voittajaksi Vuoden Tähtituote -kilpailussa

Elintarviketeollisuusliiton järjestämän Tähtituote 2014 -kilpailun voittajaksi on valittu Biokia® Mustikkamehutiiviste. Voittaja ratkesi asiantuntijaraadin arvioinnin ja yleisöäänestyksen yhteistuloksella.

Biokian Mustikkamehutiivisteen valmistaa luonnonmarjojen jalostukseen erikoistunut Kiantama Oy. Raati kuvaili tuotetta seuraavasti:

"Itse tehdyltä mustikkamehulta maistuva mehutiiviste tuo kotimaista marjaa esille ja raivaa luonnonmarjojen käytölle sijaa. Sopii myös tuliaiseksi ulkomaille. Mehusta tulee kotoisa mummolatunnelma, mutta se taipuu myös moderniksi juomaversioksi esimerkiksi kivennäisveden kanssa."

Tähtituote 2014 -kilpailuun osallistui 18 tuoteuutuutta. Voittajatuotteen lisäksi finaalissa olivat: Jokilaakson Juuston Ilo Luomu Porkkana Hummus, Kyröntarhojen VihreäKeiju Lempi-annossalaatti, Laihian Maltaan Tuoppi Mallasmestarin saaristolaisleipä, jauhoseos ja VAASAN Ruisnacho, seesami & merisuola.

"Biokian Mustikkamehutiiviste valmistetaan kotimaisista marjoista. Yhteen pullolliseen käytetään 650 grammaa mustikkaa", kertoo Kiantama Oy:n toimitusjohtaja Vernu Vasunta. "Voitto on meille viesti siitä, että luonnonmarjoista valmistettuja tuotteita arvostetaan", Vasunta iloitsee.

Jo vuodesta 1988 järjestettn Tähtituote-kilpailun tavoitteena on kannustaa yrityksiä tuotekehitykseen. Raati arvioi erityisesti kilpailuun osallistuneiden tuotteiden innovatiivisuutta, kaupallisia näkymiä ja aistittavaa laatua.

Kilpailun voittaja julkistettiin Elintarvikepäivän yhteydessä 13.5.2014 Helsingin Messukeskuksessa.

Lisätiedot:

Kiantama Oy, toimitusjohtaja Vernu Vasunta,
p. 020 144 22 53

Elintarviketeollisuusliitto ry, tiedottaja Liisa Tikkanen,
p. 050 377 4100

Takaisin