Syötävien luonnonkasvien runsaus ja monimuotoisuus hoidetuissa boreaalisissa metsissä
Pohjanmies, T., Jašková, A., Hotanen, J-P., Manninen, O., Salemaa, M., Tolvanen, A. & Merilä, P. 2021. Abundance and diversity of edible wild plants in managed boreal forests. Forest Ecology and Management 491 (2021) 119151.
Suomessa kasvaa noin 200 kasvilajia, joiden jotakin osaa tai osia voidaan käyttää ravinnoksi. Ravinnoksi soveltuvia kasvin osia ovat lajista riippuen lehdet, kukat, marjat, siemenet tai juuret. Syötävistä luonnonkasveista suuri osa kasvaa metsissä.
Metsänhoitotoimenpiteet muuttavat metsikön rakennetta ja valaistusolosuhteita monin tavoin, mikä edelleen vaikuttaa syötävien kasvien esiintymiseen, runsauteen ja monimuotoisuuteen. Metsänhoidon vaikutukset kasvillisuuteen voivat olla negatiivisia tai positiivisia.
Tutkimuksessa selvitettiin syötävien luonnonkasvien runsautta suomalaismetsissä hyödyntäen metsikkö- ja kasvillisuusaineistoa, joka oli kerätty valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) yhteydessä vuosina 1985–1986. Aineistossa oli yhteensä 1 778 koealaa, joista 1 271 sijaitsi kivennäismaalla ja 507 suolla.
Tutkimusaineistoa analysoitiin monin eri tavoin. Regressiomalleissa vastemuuttujina olivat: 1) syötävien kasvilajien runsaus (eri lajien kokonaislukumäärä), 2) sellaisten syötävien kasvilajien runsaus, joiden peittävyys oli yli 1 %, ja 3) syötävien kasvilajien yhteenlaskettu peittävyys. Selittäjinä käytettiin erilaisia metsikkötunnuksia sekä metsikön sijaintia kuvaavia tunnuksia. Kivennäismaiden ja soiden metsille laadittiin omat mallinsa.
Tutkimusaineistossa esiintyi yhteensä 68 syötävää kasvilajia. Yleisin laji oli puolukka, jota havaittiin 96 prosentilla kivennäismaiden koealoista ja 81 prosentilla soiden koealoista. Mustikalla vastaavat osuudet olivat 94 % ja 66 %. Suurin osa lajeista oli sekä harvinaisia esiintyen vain muutamilla koealoilla että peittävyydeltään vähäisiä.
Tulosten mukaan kasvupaikan ravinteisuus ja metsikön tiheys olivat merkittävimpiä syötävien kasvilajien runsautta ja peittävyyttä selittäviä tekijöitä. Sekä kasvilajien runsaus että niiden kokonaispeittävyys olivat pienempiä ravinteisuudeltaan heikoimmilla kasvupaikoilla ja tiheämmissä metsissä. Kivennäismailla hakkuiden vaikutus kokonaispeittävyyteen oli negatiivinen. Negatiivisin vaikutus oli avohakkuulla. Luontaisesti uudistetuissa metsiköissä kasvilajien peittävyys oli suurempi kuin istutusmetsiköissä.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että kasvilajikoostumuksessa esiintyi vaihtelua eri kasvupaikkojen välillä. Kivennäismailla merkittävin ero oli kahden rehevimmän kasvupaikan (lehdot, lehtomaiset kankaat) ja muiden kasvupaikkojen välillä. Esimerkiksi lillukkaa, käenkaalia, vadelmaa ja metsämansikkaa esiintyi pääasiassa vain lehdoissa ja lehtomaisilla kankailla.
Tutkimuksessa todettiin, että yksittäiset kasvilajit eroavat toisistaan kasvupaikkavaatimuksiltaan ja myös sen suhteen, miten ne reagoivat metsikön sukkessioon ja erilaisiin häiriöihin. Esimerkiksi jotkut kasvit reagoivat ojitukseen positiivisesti ja toiset negatiivisesti. Soille laadituissa malleissa ojitus ei tullut tilastollisesti merkitseväksi selittäjiksi, koska mukana oli paljon erilaisia kasvilajeja, joiden vaste ojitukseen poikkesi toisistaan. Tämän vuoksi jatkossa olisi syytä laatia malleja yksittäisille lajeille tai pienemmille lajiryhmille. Näin voitaisiin tarkastella, miten eri syötävien kasvilajien tuotantoa voitaisiin edistää hoidetuissa talousmetsissä.
Alkuperäinen tutkimus on saatavilla englanninkielisenä osoitteesta https://doi.org/10.1016/j.foreco.2021.119151
Avainsanat:syötävät luonnonkasvit villiruoka villiyrtit Suomi valtakunnan metsien inventointi