Mustikka-valokuvakilpailu nostaa valokeilaan metsämustikkamme
Arktiset Aromit ry järjestää 1.6.2022 – 30.12.2022 valokuvakilpailun, jonka aiheena on MUSTIKKA, vuoden 2022 luonnonmarja. Kilpailun tavoitteena on saada laadukkaita kuvia metsämustikkaa koskevan viestinnän tueksi ja kannustaa viestinnän ammattilaisia hankkimaan aitoja mustikkakuvia kuvaajilta sen sijaan, että käytettäisiin virheellisesti kuvapankkien pensasmustikkakuvia.
Kuvassa vasemmalla villi mustikka, oikealla viljelty pensasmustikka.
Villinä kasvava metsämustikkamme (Vaccinium myrtillus) on maukas ja terveellinen luonnonmarja, ilmastoruokaa parhaimmillaan. Se on yksi kotitalouksiemme suosikkimarjoista, mutta myös kaupallisesti merkittävä, sekä kotimaassa että vientimarkkinoilla. Metsämustikan tumman värin aiheuttaa sen korkea antosyaanipitoisuus, jonka vuoksi siitä jalostetaan ravintolisiä muun muassa edistämään silmien hyvinvointia.
Metsämustikkamme on arvomarja, jonka ominaisuudet pitäisi pystyä saamaan esiin myös sen hinnoitteluun. Maailmanmarkkinoilla hintaa kuitenkin alentaa villin mustikan sekaannuttaminen viljeltyyn pensasmustikkaan, jonka antosyaanipitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin metsämustikalla. Metsämustikan arvostuksen nostamiseksi ja tunnettuuden parantamiseksi on viestintään panostettava myös visuaalisesti.
Valokuvakilpailun tavoitteena on saada laadukkaita kuvia metsämustikasta viestimiseen, niin alan yritysten, viestintäammattilaisten kuin kuvatoimistojenkin käyttöön. Tällä hetkellä metsämustikan viestinnässä ja markkinoinnissa käytetään liian usein virheellisesti pensasmustikan kuvia, sillä kuvatarjonta metsämustikasta on heikko eivätkä markkinoinnin ammattilaiset aina tunne marjojen eroa.
Loppukilpailuun valitut kuvat esitellään ja voittajat palkitaan luontokuvaukseen liittyvillä palkinnoilla kesäkuussa 2023 järjestettävässä juhlaseminaarissa. Arktiset Aromit ry ei käytä kuvia muuten kuin kilpailusta viestimisessä. Muusta mahdollisesta käytöstä sovitaan kuvaajan kanssa erikseen kuvakohtaisesti.
Kilpailuun voi osallistua Instagramissa postaamalla kuvan käyttäen kuvan yhteydessä kuhunkin sarjaan liitettyä hashtagia. Instagramiin postattu kuva voi olla pienennetty ja muoto kuvaajan vapaasti valitsema. Loppukilpailuun valituista kuvista kuvaajalla tulee olla painokelpoinen tiedosto. Kilpailussa on viisi sarjaa, se on avoin kaikille ja siihen osallistuminen on maksutonta.
Lisätiedot ja kilpailun säännöt: https://www.arktisetaromit.fi/fi/sos/mustikka-kuvakisa/
Tiedotteen yhteydessä käytettäväksi voi ladata kuvia kuvapankista lähde mainiten: https://www.arktisetaromit.fi/fi/kuvapankki/
Lisätietoja: Birgitta Partanen, birgitta.partanen@arktisetaromit.fi, p. 040 580 1186
Kilpailu on osa Luonnosta kestävästi ja vastuullisesti II -hankkeen Marjakaverikampanjaa, joka kannustaa kansaa marjastamaan. Hanketta osarahoittaa Maa- ja metsätalousministeriö.