Tiedotteet

Sienet teemana kevään Luonnosta Sinulle -julkaisussa

ls-kansi-2022_600px.png

Arktiset Aromit ry:n kevään Luonnosta Sinulle -verkkojulkaisussa on teemana sienet. Ne ovat kevyttä ja terveellistä ravintoa, ja niiden elintarvikekäyttöä olisi mahdollista lisätä huomattavasti. Sienillä on valtavasti myös muita hyödyntämismahdollisuuksia, joista vasta vain pieni osa on otettu käyttöön.

Sienikausi on jo avattu korvasienillä eteläisemmässä Suomessa. Luonnosta Sinulle -verkkojulkaisu haastaa kansaa korvasienikarkeloihin ja ottamaan sieniretkille mukaan myös kokemattomampia sienestäjiä. Lehti tarjoaa tietoa sekä suositeltavista ruokasienistä, niiden käsittelystä, säilöntävaihtoehdoista että sieniin liittyvistä innovaatioista, tutkimuksista ja muusta toiminnasta.

Ravintokäytön lisäksi teemanumerossa käsitellään muun muassa erikoissieniä ja niiden puoliviljelyä, sieniä viruspandemioiden ratkaisemisessa, porojen ruokinnassa, taiteessa ja värjäyksessä. Julkaisussa päästään kurkistamaan myös sienitohtori Kauko Salon kuulumisiin parin vuotta eläkkeelle jäämisen jälkeen sekä hänen kokemuksiinsa sienikoirista. Koirien kuonot ovat käytössä myös metsätuhoja aiheuttavien sienituhojen tunnistamisessa.

Sienet ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan ennen. Koronapandemian aloittama ja Ukrainan sodan jatkama poikkeustilanne on nostanut varautumisen ja omavaraisuuden merkityksen uudelle tasolle. Sienten käytön lisäämiseen on tärkeää panostaa myös tästä näkökulmasta. Sienet eivät tarvitse ulkopuolisia tuotantopanoksia kasvaakseen ja ovat siten myös ympäristön kannalta erinomaista raaka-ainetta. Tällä hetkellä ruokasientemme talteen oton osuus on vain prosenttien luokkaa käyttökelpoisesta sadosta.

Luonnosta Sinulle -julkaisu on vapaasti luettavissa ja jaettavissa Arktiset Aromit ry:n sivuilla. Sen sisältö sopii sekä sieniharrastusta aloittaville, kokeneemmille konkareille että opetuskäyttöön. Alan tutkijoille ja muille asiantuntijoille numeron toivotaan toimivan uusien ideoiden lähteenä.

Lukemisen ja sienestämisen iloa!

Julkaisu on vapaasti ladattavissa täältä.

Lisätietoja:

Arktiset Aromit ry, www.arktisetaromit.fi, p. 040 580 1186, birgitta.partanen@arktisetaromit.fi

Tiedotteen yhteydessä on median käyttöön ladattavissa lehden kannen kuva tästä ja muita sienikuvia kuvapankistamme

Takaisin