Tiedotteet

Marjastuksen MM 2019: Tämä on vuoden kohokohta!

Marjastuksen MM-kisojen näyttämönä toiminut metsäalue täyttyi jälleen iloisista poimijoista, kun sekä joukkue- että yksilösarjojen marjastajat ryntäsivät puolukkamättäiden ääreen.

MM-kisojen osallistujat poimivat puolukkaa tunnin ajan sarjasta riippuen joko käsin, poimurilla tai haravaa käyttäen. Aikuisille oli sekä joukkue- että henkilökohtaiset sarjat, ja lapset ja nuoret kilpailivat omissa joukkuesarjoissaan.

Tänä vuonna puolukkaa oli hyvin, ja marja oli hyvälaatuista. Kisojen tämänvuotinen yhteissaalis oli lähes 250 kiloa.

– Huippuvuosien poimintamääriin ei tänä vuonna päästy, mutta viime vuoden kisaan verrattuna saalis oli moninkertainen, Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen kertoo.

Vuonna 2007 tunnin aikana kerättiin kisassa peräti 938 kiloa puolukkaa, kun viime vuonna saalis oli vain 40,7 kiloa. Tulos vaihtelee siis paljon marjavuodesta riippuen.

Vaikka kyseessä on leikkimielinen kisa, Marjastuksen MM-kisoilla on tärkeä sanoma, jota yhdistyksen kesällä käynnistämä Marjakaveri kaikille -kampanjakin tukee.

– Haluamme innostaa suomalaisia menemään metsään ja nauttimaan metsän monista hyvinvointivaikutuksista, Partanen kannustaa.

Metsässä sekä fyysinen että psyykkinen hyvinvointi lisääntyy, ja reissun tuliaisena on usein hyvinvointia lautaselle asti.

– Suomalaiset metsämarjat ovat maailman parasta superfoodia, Partanen korostaa.

Arktiset Aromit ry:n ja Suomussalmen kunnan jo 22. kertaa järjestämä kilpailu on suosittu yleisötapahtuma Kainuussa. Tänä vuonna MM-kisoja oli seuraamassa myös saksalaisen yleisradioyhtiö NDR:n kuvaaja, joka seurasi tiiviisti aikuisten poimurisarjan voittanutta Ämmän Betoni –joukkuetta koko kisapäivän ajan.

Hämeenkoski – Kärkölä – Lahti -akselilta kisaamaan saapunut Jallin Pojat saapuivat kisaamaan lähinnä liikunnan ja hyvän mielen vuoksi.

– Tämä on vuoden kohokohta, sympaattiset herrasmiehet kertoivat.

Tällä kertaa kisapäivä toi myös palkintosijan, sillä joukkue sijoittui hienosti hopealle aikuisten poimurisarjassa. Kolmannen sijan vei suomussalmelainen Pöhinä-Joukkue.

Muut Marjastuksen MM-kisojen palkintosijat löytyvät tiedotteen lopusta.

Ämmänsaaren kisatorilla ohjelmaa oli seuraamassa runsaslukuinen yleisö. Yleisöä viihdyttivät Kalevala-lauluryhmä, sambatanssiryhmä Fortaleza, rokkijalkaa heiluttanut Tiger plays Hurriganes sekä yleisöä tanssittanut Teuvo Oinas Kiinto-tähti orkestereineen.

Päivän lopuksi palkittiin eri kisasarjojen kolme parasta joukkuetta ja juhlittiin tuoreita maailmanmestareita.

Marjastuksen MM-kilpailun tulokset, kärkisijat

Aikuisten poimuri, joukkuesarja

1. Joukkue Ämmän Betoni: Markku Kinnunen, Pertti Räsänen, Reino Kela, Suomussalmi, 27,3 kg

2. Joukkue Jallin Pojat: Erkki Jalli, Keijo Jalli, Pauli Jalli, Hämeenkoski, 15,3 kg

3. Joukkue Pöhinä: Esa Juntunen, Armi Anttonen, Urho Väisänen, Suomussalmi, 11,15 kg  

Aikuisten käsinpoiminta, joukkuesarja

1. Joukkue Näpäkät: Sari Pääkkönen, Anja Heikkinen, Seppo Karppinen, Kuhmo, 16,15 kg

2. Joukkue Kiiturit: Pirkko Posio, Irene Posio, Arja Ekdahl, Rokua, 13,55 kg

3. Joukkue Suomussalmen Eläkeläiset ry: Saara Pöllänen, Helena Juntunen, Impi Kemppainen, Suomussalmi, 10,8 kg

Naisten henkilökohtainen haravasarja

1. Eeva Romppainen, Suomussalmi, 16,2 kg

2. Leena Kemppainen, Sotkamo, 14,3 kg

3. Pirjo Jylänki, Suomussalmi, 7,05 kg

Miesten henkilökohtainen haravasarja

1. Taisto Pöyry, Kurikka, 9,5 kg

2. Reijo Tolonen, Suomussalmi, 7,65 kg

3. Ilkka Valtinen, Vaasa, 7.35 kg

Lasten joukkuesarja

1. Joukkue Lammasjärven pojat: Antti Huotari, Osku Niiranen, Eetu Niiranen, Kuhmo, 13.45 kg

2. Joukkue Metsähyypät marjastamassa: Miska Mäkikokko, Mette Mäkikokko, Samuel Mäkikokko, Rovaniemi, 1,9 kg

3. Joukkue Team Karhunpennut: Anniina Karjalainen, Eveliina Karjalainen, Hertta Tuomainen, Kajaani, 1,55 kg

Nuorten joukkuesarja

1. Joukkue Ahkeran Tomerat Veikot: Anni Anttonen, Valtteri Väisänen, Tuomas Kyllönen, Piispajärvi, 4,25 kg

 

Lisätietoja:

Arktiset Aromit ry, toiminnanjohtaja Birgitta Partanen, puh.  040 580 1186

Takaisin