Tiedotteet

Poimulehti sopii salaattiin ja leivän päälle

Kesäisen luonnon kauneimpiin luomuksiin kuuluu kieltämättä koristeellinen poimulehti. Laskostuneet ja reunoiltaan piparkakkumaiset lehdet keräävät pinnalleen aamukasteen ja kesäsateen pieniksi pisaroiksi.

Poimulehti kasvaa koko maassa ja sitä löytää yleisesti niityiltä, teiden pientareilta ja pihoilta. Poimulehti lisääntyy ilman hedelmöitystä kehittyneistä siemenistä. Sen vuoksi perinnölliset erot säilyvät ja kasvista esiintyy Suomessa jopa 25 pikkulajia. Pikkulajit poikkeavat hieman toisistaan esimerkiksi lehtilavan muodon tai hammastuksen perusteella. Poimulehti kukkii vaatimattomin vaaleankeltaisin kukin touko-elokuussa.

Poimulehti soveltuu hyvin ravintokäyttöön. Se on helppo tunnistaa ja sitä kasvaa runsaasti meitä ympäröivässä luonnossamme. Poimulehti kannattaa kerätä alkukesästä ennen kukintaa nuorina lehtinä. Jos kasvustosta haluaa kerätä salaattiainesta pitkin kesää, kukinnot kannattaa poistaa, jolloin kasvi kasvattaa jälleen uusia, tuoreita lehtiä. Poimulehteä voidaan käyttää ruuanlaitossa pinaatin tavoin leivonnaisiin, keittoihin, kastikkeisiin, laatikoihin ja pataruokiin. Helpoiten villivihannesten käyttöä voi aloitella sekoittamalla niitä viljeltyihin salaattiaineksiin sekasalaatiksi.  Luonnon vihreät antimet maistuvat myös salaattina leivän päällä. Koristeellinen ja syötävä poimulehti käy mainiosti somisteeksi booleihin, kakkuihin ja kattauksiin.

Poimulehti voidaan säilöä talven varalle muiden villiyrttien tapaan kuivaamalla tai pakastamalla. Ennen pakastamista lehdet kiehautetaan. Kuivattua poimulehteä voi käyttää yrttijuoma-aineksena. Kuivatuista lehdistä voi valmistaa myös viherjauhetta, jota on helppo lisätä ruokiin tai juomiin.

 

Peruna-poimulehtikeitto

5-6 perunaa
1 purjo
1-2 dl hienonnettua poimulehteä
1,5 dl vettä
2 tl yrttisuolaa
Lipstikkaa, basilikaa ja ruohosipulia maun mukaan
Tilkka kermaa

Kuori ja lohko perunat. Huuhtele halkaistu purjo huolellisesti ja paloittele. Huuhtele poimulehdet ja silppua pieniksi. Lisää keitinveteen purjo, perunat ja poimulehdet. Keitä kypsiksi, soseuta, mausta ja lisää halutessasi kerma.


Lisätietoja:
Arktiset Aromit ry,  Maarit Ronkainen 044-5894376,
Simo Moisio 040-5801186.
Takaisin