Sammuta saunojan jano, ideoi uusi saunajuoma
-kilpailun avulla etsittiin ideoita uusista saunajuomista.

Meille on selvää, että sauna on yksi oleellinen osa suomalaista mielenmaisemaa. Puhdistautumisen lisäksi saunassa myös rentoudutaan, tyhjennetään mieli turhista murheista ja käydään parhaat keskustelut. Saunan puhdistavissa höyryissä nestetasapainon ylläpitämiseksi keho kaipaa myös sisäistä janon sammuttajaa.

Kiitämme kaikkia kilpailuun osallistuneita lähettämistänne saunajuomaideoista sekä -resepteistä.

Vastaajat kaipasivat juomiin mm. marjojen aitoa makua ja moniin juomatoiveisiin/-ohjeisiin niitä olikin monipuolisesti sisällytetty. Suosituimpia juomissa käytetty marjoja olivat mustikka ja puolukka, mutta lähelle samaa suosiota pääsivät myös karpalo, mansikka ja vadelma. Tyrni sekä viinimarjat olivat seuraavaksi suosituimpia ja muita vastauksissa mainittuja marjoja olivat karhunvatukka, lakka, variksenmarja, pihlajanmarja sekä juolukka.

Suurimmassa osassa juomatoiveita/-ohjeita haluttiin juomasta kuplivaa; hiilihapollista. Myös kaupan hyllylle toivottiin aidoilla marjoilla makeutettuja kivennäisvesiä.

Luonnonyrteistä selkeästi eniten haluttiin saunajuoman sisältävän koivunlehteä. Koivunmahla oli myös useassa vastauksessa juoman raaka-aineena. Nokkonen ja kuusenkerkkä olivat seuraavaksi suosituimmat luonnonyrtit juomaideoissa. Mm. mesiangervo, voikukka, maitohorsma ja apila mainittiin myös.

Makeuttajaksi moni ehdotti hunajaa. Hedelmistä sitruuna oli ehdoton suosikki ja omena toiseksi suosituin, myös appelsiini ja banaani mainittiin.
Inkivääri esiintyi myös useassa juomaideassa yhtenä ainesosana.

Saunajuomakilpailun- satoa:

VOIMAANNUTTAVA KUNINGATARRAUHOITUSJUOMA
Hiilihapotettua vettä
Vadelmia
Mustikkaa
Sitruunamelissaa


IHANA VADELMA-MINTTU POREPIRISTYS
Laita juomalasin pohjalle tuoreita vadelmia (pakastetut käy myös). Ota 3-4 mintun lehteä ja revi ne sormilla pieniksi ja tiputa ne myös lasiin vadelmien päälle. Kaada kylmää vichyä koko komeuden päälle. Ja nauti. Juomaa voi tehdä isomman satsin etukäteen makuuntumaan jääkaappiin.


PUHDISTAVA SAUNAJUOMA
Sisältää nokkosen- ja mustikanlehtiä, jotka haudutetaan puhtaassa, raikkaassa vedessä.


PUOLUKKAJUOMA
1 l puolukoita
3 l kiehuvaa vettä
2,5 dl sokeria
15 g sitruunahappoa

Soseuta marjat. Kuumenna vesi poreilevaksi ja kaada marjasoseen päälle. Sekoita sitruunahappo hyvin joukkoon. Peitä astiaa kannella ja seisota yön yli. Siivilöi ja makeuta seuraavana päivänä. Kuumenna n. 1 dl vettä kattilassa ja liuota sokeri siihen. Lisää sokerivesi mehun joukkoon. Kaada juoma pestyihin pulloihin ja korkita. Säilytä viileässä. Lisää joukkoon Pommaccia tms. poreilevaa juomaa ja nauti!


NOKKOSJUOMA
5 l nokkosia, 20 l vettä, 50g inkivääriä, 1½ kg sokeria, 100g hiivaa, 1 munanvalkuainen

Keitä nokkosia vedessä 15 min. Ota keitinvedestä 1 litra, joka keitetään inkiväärin kera. Siivilöi inkivääriliemi ja sekoita siivilöityyn nokkosliemeen. Lisää sokeri ja anna juoman jäähtyä haaleaksi. Lisää sitten sokeriin ja munanvalkuaiseen hienonnettu hiiva. Kuori pinnalle muodostunut vaahto tarkoin pois. Lopuksi nokkosjuoma pullotetaan, korkitetaan, hartsataan ja säilytetään kylmässä paikassa.


KOIVUNMAHLA MEHU
noin 1 litra koivunmahlaa
iso rkl kotimaista hunajaa (kotimaisia harvoin pastöroidaan)
pikku ripaus laatusuolaa
Sekoita kaikki ainekset pullossa hyvin sekaisin.


VARIKSENMARJANEKTARI
4 dl variksenmarjoja
1 dl herukoita (mustia/punaisia)
5 dl vettä
1 dl fariinisokeria

Laita vesi ja marjat kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. jauha tehosekoittimella tasaiseksi. Lisää fariinisokeri ja kuumenna uudelleen, jos et halua pakastaa nektaria. Voit tarjota tämän herkullisen ja terveellisen juoman myös vihreän teen kanssa suhteessa 1:1


SININEN SAUNA
1l mustikkavettä
1rkl hunajaa
1tl suola (maun mukaan)
sitruunaa maun mukaan muutama puristus.

Sekoita kaikki ainekset ja laita jääkaappiin jäähtymään.
Raaka-aineissa tulisi pysytellä luomutuotteissa ja kotimaisissa marjoissa.

Mustikkaveden valmistus: vettä haluamasi määrä ja mustikoita n.3-5 dl/l vettä. Murskaa mustikoita ja laita samaan pulloon veden kanssa. Laita yöksi jääkaappiin maustumaan.

Tarjoa valmis juoma Saunan jälkeen jäähdytettynä n. 15 asteeseen.


JUHANNUSYÖN MOJITO
2tl sokeria, 1 lime, 2dl vihreää teetä, 1dl vichyä. Lisäksi jäämurskaa ja koivunlehtiä.


NIMETTÖMIÄ OHJEITA:

2 dl murskattuja mustikoita (tai puolukoita)
2 dl huuhdeltuja kuusenkerkkiä
1 litra raikasta (lähde-) vettä
Annetaan seistä jääkaapissa tai kellarissa aamusta iltasauna-aikaan. Siivilöidään ennen nauttimista.


Kerätään puolukoita ja variksenmarjoja. Kattilan laitetaan puoli litraa kumpiakin ja peitetään vedellä, niin että juuri peittyvät. Keitetään noin 10 - 15 minuuttia. Siivilöidään ja maun mukaan lisätään sokeria, kiehautetaan. Jäähdytetään. Laitetaan lasiin noin puoleen väliin ja lisätään maustamatonta vissyä lasi täyteen. Raikasta ja marjaisaa juotavaa.


Laimenna puolukkatäysmehu kivennäiveden ja koivunmahlan seoksella (puolet koivunmahlaa ja puolet kivennäisvettä). Puolukkamehu virkistää ja koivunmahlan ja kivennäisveden sekoitus hoitavat hikoilun jälkeistä suola-nestetasapainoa.


Hunajaa 2 rkl, omenaviinietikkaa 2 tl, mesiangervoa teesihtiin, villiminttua. Kuumenna 2dl vettä kaada kiehuva vesi mesiangervosihdin päälle ja nosta jääkaappiin kylmenemään vähintään 3h. Ota jääkaapista lisää muut aineet ja sekoita. Lisää vielä muutama jääpala ja nauti.


Kaada kauniiseen lasiin kylmää kivennäisvettä reilusti - niin 2/3 osa - ja lisää kuusenkerkkäsiirappia 1/3...sekoita ja nauti kylmä kuohuva kuusenkerkkäjuoma kuuman saunan päälle hyvässä seurassa. Halutessasi voit lisätä juomaan kukilla koristeltuja jäitä - esim. maitohorsman kukilla.

 

Saunarunosatoa

Kiitos myös kaikille saunarunoilijoille!

Saunaan, saunaan suomalaiset,
metsän kautta tulkaa!
Tehkää vasta, tuokaa marjat,
juokaa kaikki herkut -
mukaan tulkaa siskot, serkut,
aika nautinnon ja rennon olon,
kuka näki myyrän pesäkolon?


Saunaan jos sua kolottaa, siellä vaivat helpottaa.
Jos mieltä masentaa, sauna mielen kirkastaa.
Jos on olo iloinen, sauna tuplaa olon sen.


Sauna tonttu penkillä makaa, laitan oven pienoiseen hakaan,
heitän löylyn, heitän kaksi, kaikki muuttuu hikipisaraksi
sitten pesut, sitten pois, saunatonttukin puhdas ois


Saunaan mennään hyvillä mielin
riisutaan vaatteet ja huolet
Otetaan kunnon löylyt
ja kumotaan viileät liemet.


Lopetan välillä uurastuksen ja työn,
mökki saunan lauteilla lojun ja vettä kiukaalle lyön.
Hyvään oloon rauhassa taivun,
hyvä jos en melkein nirvanaan vaivu.
Annan ajatusteni rauhassa mennä ja tulla,
oikeus itseni hemmotteluun on mulla.
Mielihyvän tunteessa oikein kellin,
joka hetkestä nautin ja itseäni hellin.
Saunan jälkeen on ihanaa uida,
eikä joessakaan ikäviä asioita puida.


On upeaa seurata mökin luonnon kesää,
kun perhoset lentää ja linnut tekee pesää.
Kesä on vuoden parasta aikaa,
siinä on jotain uskomatonta taikaa.
Kivalta tuntuu avojaloin kulkea ilman sukkia,
se riittää kun joutuu talvella villasukkia kenkiin tukkia.
Grilli makkaroita usein paistetaan ja äidin tekemää selleri sinappia niiden kanssa maistetaan.


Muista saunassa käytös ja tavat
muuten saunatontun ulos ajat.


Saunomaan, saunomaan, saunomaan.
Joka lauantai puhdistautumaan.
Sielu, mieli ja koko keho.
Saunassa tulee hyvä olo.


Lämmössä saunan, vanha tai nuori, puhdistuu sisäinen ja ulkoinen kuori.