Suohiihtoviesti ja marjastuskisa viikonvaihteessa Suomussalmella
Suomussalmella perjantai-iltana järjestettävään suohiihtoviestiin on ilmoittautunut kaksikymmentä joukkuetta. Naiset ovat koonneet näistä seitsemän, miehet seisemän ja sekajoukkueita on kuusi.
Suoviestissä kussakin joukkueessa hiihtää kolme viestinviejää. Joukkue saa yhdet retkisukset ja sauvat. Asu ja tyyli on vapaa. Saa siis hiihtää joko perinteisellä tai luistelutyylillä, kumman katsoo vievän nopeammin eteenpäin. Jalkineiksi järjestäjä suosittelee kumisaappaita, mielellään sellaisia, jotka sopivat kaikille joukkueen jäsenille. Näin kenkien irrottamiseen siteistä ja siteiden asenteluun ei kulu ylimääräistä aikaa viestinvaihdossa.
Kilpailuun lähdetään Ämmänsaaren torilta klo 17, mitä ennen joukkueiden tulee ilmoittautua torilla sijaitsevassa info-pisteessä. Joukkueet kuljetetaan kisamaastoon linja-autolla. Yleisö voi tulla kisamaastoon, joka on kesäteatteria kohti ajettaessa Lomakylän lähellä oleva suo, seuraamaan kilpailua omilla autoillaan. Kisamaaston läheisyydestä löytyy autoille paikoituspaikkoja. Opasteet ja liikenteenohjaajat auttavat paikan löytämisessä ja paikoituksessa. Hiihtopaikka sijaitsee Ämmänsaaren lähimaastossa ja sinne pääsee myös yleisö seuraamaan kisaa ja kirittämään kilpailijoita. Virallisena kirittäjänä toimii hiihtolegendamme Juha Mieto.
Osallistuminen suohiihtoon on maksutonta. Kolme parasta palkitaan pokaalein ja tuotepalkinnoin. Kaikki osallistujat saavat ilmaisen käynnin kylpylään kisan päätteeksi. Osallistujien kesken arvotaan runsaasti tuotepalkintoja.
Puolukkaa tänä vuonna varmasti riittää kisailijoille
Lauantaina pidettäviin Marjastuksen MM-kisoihin on ilmoittautunut aikuisten käsinpoimintasarjaan 14 joukkuetta, poimurisarjaan 13 ja lasten sarjaan viisi joukkuetta. Haravapoiminnan yksilösarjoissa on miesten sarjaan ilmoittautunut kahdeksan ja naisten kuusi osallistujaa. Reilut sata marjastajaa on siis lähdössä mukaan, joista ulkomaisia osallistujia on tänä vuonna Japanista ja Venäjältä suomalaisten lisäksi.
Puolukasta saadaan tänä vuonna Kainuuseen melko hyvä sato. Poimittavaa marjaa löytyy siten paljon viimevuotista enemmän. Osallistuminen marjakisaan on maksutonta. Kolme parasta palkitaan rahapalkinnoin ja muiden osallistujien kesken arvotaan runsaasti tuotepalkintoja. Kisassa poimitut puolukat voi pitää itsellään tai myydä puolukanostajalle.
Lauantaina kisatorille on tulossa myyjiä torin täydeltä ja päivän aikana esiintyvät mm. imitaattori Vesa Ruuska tuomalla ”Presidentin tervehdyksen”. Marjaisia ruokia puolestaan valmistavat TV-kokit Sami Garam ja Janne Pekkala. Iltapäivällä torilla esiintyy Martti Servo & Napander. Illalla orkesteri jatkaa hotellin kisatansseissa. Kilpailuihin ilmoittautumisia otetaan vastaan keskiviikkoon saakka Arktiset Aromit ry:n toimistossa, p. 08-61555590.
Lisätietoja
Simo Moisio, Arktiset Aromit ry, 040 5801186,
simo.moisio@arktisetaromit.fi
Maarit Ronkainen, Arktiset Aromit ry, 044 5894376,
maarit.ronkainen@arktisetaromit.fi
