Tiedotteet

Marjojen nauttiminen voi tasoittaa verensokerin vaihteluita

Arktiset Aromit ry
Tiedote

Tieteelliset tutkimukset osoittavat marjojen olevan erinomaista ravintoa terveysvaikutustensa ansiosta. Vähäenergisyytensä lisäksi marjat sisältävät runsaasti tärkeitä ravintoaineita, kuten vitamiineja, kivennäisaineita ja kuitua. Ne ovat  myös terveydelle edullisten bioaktiivisten aineitten, kuten flavonoidien, antosyaanien ja ellagiinihapon, lähteitä.

Marjoihin on totuttu lisäämään sokeria taittamaan happamuutta ja parantamaan säilyvyyttä. Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin, onko aterian jälkeisissä verensokeri- ja insuliiniarvoissa eroa, kun sama määrä sokeria nautitaan joko marjojen kanssa tai ilman marjoja. Tutkimustulokset julkaistiin British Journal of Nutrition - lehdessä toukokuussa 2012.

Tutkimukseen osallistui 12 tervettä, iältään 39-68-vuotiaista. Heidän paastoverensokerinsa oli normaali, eli heillä ei ollut diabetekseen viittaavia verensokerin häiriöitä. Kaikki tutkimukseen osallistuneet nauttivat kaksi ateriaa kahtena eri päivänä. Toinen ateria oli 150 g marjasosetta mustikoista, mustaherukoista, karpaloista ja mansikoista, ja se sisälsi 35 g sokeria. Lisäksi he joivat 120 ml vettä. Vertailuateria sisälsi saman määrän sokeria sekoitettuna 250 ml vettä, mutta ei lainkaan marjoja.

Tutkimuksen aikana koehenkilöiden painossa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Heiltä otettiin verinäytteet ennen ateriaa ja kuusi kertaa aterioinnin aloittamisen jälkeen. Viisitoista minuuttia marjoja sisältäneen aterian nauttimisen jälkeen verensokeri ja seerumin insuliinimäärä olivat matalampia pelkkää sokeria sisältäneeseen annokseen verrattuna. Kun aterian nauttimisesta oli kulunut 90 minuuttia, olivat marjoja sisältäneen aterian jälkeiset arvot vastaavasti korkeampia. Marjojen nauttiminen vähensi verensokerin kokonaisnousua melkein 30 % ja plasman insuliinin kokonaisnousua noin 20 %.

Tulosten perusteella  marjojen syöminen yhtaikaa sokerin kanssa hillitsee verensokerin nousua verrattuna pelkän sokerin nauttimiseen. Myös marja-aterian nauttimisen jälkeen verensokeritaso säilyy pidempään tasaisena, eikä laske yhtä nopeasti kuin pelkkää sokeria syötäessä.

Aterianjälkeisen verensokerinvaihtelun kuvaamiseen on ehdotettu ns. glykemiaprofiilia, jossa otetaan huomioon aterian verensokeria nostava vaikutus sekä se, kuinka tasaisesti verensokeri laskee aterian jälkeen. Tavoitteena on mahdollisimman tasainen verensokerinvaihteluita kuvaava profiili.  Esimerkiksi valkoisen sokerin aiheuttama nopea aterianjälkeiset nopeat verensokerin vaihtelut lisäävät insuliinin erittymistä, ja voivat jatkuvasti toistuvina johtaa insuliiniaineenvaihdunnan häiriöihin, jotka ovat tyypillisiä tyypin 2 diabeteksessa.

Tutkimuksen perusteella marjoja sisältävillä aterioilla on terveyttä edistävä vaikutus mm. siksi, että ne saavat aikaan viivästyneen ja heikomman verensokerin nousun, mikä puolestaan vähentää ja tasoittaa insuliinin erittymistä.

Lähde: Postprandial glucose, insulin and glucagon-like peptide 1 responses to sucrose ingested with berries in healthy subjects. Törrönen R, Sarkkinen E, Niskanen T, Tapola N, Kilpi K, Niskanen L. British Journal of Nutrition (2012), 107, 1445-1451.

Teksti:
Marika Köngäs, Arktiset Aromit ry

puh. 08-6155 5590

Luonnosta Lautaselle -hanke

 

Takaisin