|
Mitä tuoretta uudistettavilla verkkosivuilla
Teksti: Maarit Ronkainen
Kuva: Arktiset Aromit ry
Arktiset Aromit ry on uudistanut kevään mittaan verkkosivustoaan. Uudet sivut avataan touko-kesäkuun aikana. Sivuja on selkeytetty paremmin yleisöä palveleviksi. Uusilta verkkosivuilta löytyy yleisimmistä, syötävistä luonnonmarjoista, sienistä ja yrteistä kattavat tiedot niiden tunnusmerkeistä, kasvupaikoista, näköislajeista, ravintoarvoista ja käytöstä. Yleisimpien luonnonmarjojen yhteyteen on myös liitetty ravitsemusväittämät, joita on sallittua käyttää marjoja ja marjatuotteita myytäessä. Marjojen käyttöön löytyy helppoja ja nopeita vinkkejä, jotta tavoite 2 dl päivässä on mahdollista saavuttaa.
Uudesta uutisnurkasta löytyy pieniä ajankohtaisia luontoon ja luonnontuotteisiin liittyviä tapahtumia ja aiheita. Myös englanninkielisille sivuille News-linkin alle päivitetään luonnontuotteisiin liittyviä ajankohtaisia uutisia.
Nettisivujen ruokaohjeisiin on koottu kotitalousohjeistuksen lisäksi ammattikeittiöille suunnattua marja-, sieni- ja yrttiohjeistusta. Annosmäärät vaihtelevat 10–200 hengen annoksiin. Sekä kotitalous- ja ammattikeittiöohjeissa pyritään huomioimaan erityisruokavalioita käyttävät ja päivittämään mukaan gluteenittomia, maidottomia ja kananmunattomia ruokaohjeita.
Jatkossa panostetaan myös entistä enemmän kansainväliseen tiedotukseen, sillä luonnontuotteet herättävät kiinnostusta myös ulkomailla mm. ekologisuutensa ja ravitsemuksellisten ominaisuuksiensa vuoksi. Vieraskielisiä kävijöitä varten löytyvät sivustot ruotsin, englannin, saksan, ranskan ja japanin kielillä. Luonnontuotteista on laadittu kattavat kuvaukset kaikilla esillä olevilla kielillä. Näille sivuille on lisätty Testaa tietosi -osio, jossa voi testata luonnontuotteiden tunnistamista. Lapsille ja lapsenmielisille löytyy pelinurkka, jossa voi pelata muistipeliä tai koota palapelejä.
Arktiset Aromit ry:stä voi tilata aineistoa netin kautta. Maksuttomat esitteet ja julisteet on sijoitettu aineistotilaus-linkin alle ja sieltä on mahdollisuus myös tulostaa osa esitteistä pdf-tiedostoina. Maksullisen aineiston nettikauppa löytyy yhdistys-linkin alta. Opettajille ja asiantuntijoille suunnattu Extranet-aineisto on sijoitettu opetus-linkin alle. Opetusaineistot on koottu selkeiksi kokonaisuuksiksi marjat, sienet, yrtit ja ravitsemus aihepiireihin.
Uusista nettisivuista voi halutessaan jättää palautetta yhdistykselle, jotta kävijöitä voitaisiin palvella mahdollisimman hyvin. Toiveita voi esittää lähettämällä viestinsä sähköpostilla info@arctic-flavours.fi.

Takaisin |