Marjakeskusteluja Lapissa

Teksti: Rainer Peltola, Irja Mäkitalo, Juha Kutuniva

LAPPI LUO (Lapin luonnontuote- ja elintarvikealojen työohjelma) ja LUOVA (Luonnontuotealan verkostovalmennus Lapissa) järjestivät yhdessä Lapin Liiton kanssa kuudessa lappilaisessa kylässä keskustelutilaisuuksia, joiden pääteemana olivat kokemukset ulkomaisista marjanpoimijoista. Paikalla oli hanketyöntekijöiden ja kyläkoordinaattorin lisäksi kylässä toimivan marjayrityksen edustaja sekä 4-15 kyläläistä. Tilaisuudet koolle kutsuttiin kylätoimikuntien ja/tai aktiivisten kyläläisten kanssa. Marjanpoiminta-asioiden lisäksi käytiin läpi kyläkoulujen käyttöön ja kylien elinkeinojen kehittämiseen liittyviä asioita.

Maaseudun autioituminen ja ikääntyminen konkretisoitui keskusteluissa. Tyypillisessä kylässä oli 100 – 200 asukasta koululaisten määrän jäädessä kymmeneen. Poikkeuksen muodosti Nuottavaaran kylä jossa asukkaat ovat vähentyneet 70-luvun 200 asukkaasta 28:aan, joista lapsia ei ainuttakaan. Meltaus sen sijaan Rovaniemen yhtenä palvelukylänä on suhteellisen elinvoimainen, josta yhtenä osoituksena on toimiva koulu (36 oppilasta, 3 opettajaa). Useimmissa kylissä eläkeläiset olivat jo nyt asukkaiden enemmistönä.

Maaseutukylien tyhjeneminen ja väen vanheneminen lienevät keskeisiä syitä suomalaisten vähenevään marjanpoimintainnokkuuteen. Useat keskustelijat kertoivat aikoinaan poimineensa paljonkin marjoja myyntiin, mutta iän karttuessa he ovat tyytyneet kotitarvepoimintaan. Eniten oltiinkin huolestuneita vanhenevan väestön marjastusharrastuksen puolesta. Seniorikansalaisten mahdollisuudet matkustaa kaukaisille marjamaille voivat olla vähäiset, ja kylien lähistöllä sijaitsevien marjametsien rauhoittaminen iäkkäille kyläläisille nähtiin lähes kaikissa kylissä tarpeellisena. Jonkin verran marjoja poimitaan kylissä edelleen myyntiin kotimaisinkin voimin, etenkin hyvinä marjavuosina. Marjayritysten edustajien mukaan heille tuleva marja on kuitenkin enimmäkseen (jopa 95 %) ulkomaisten poimimaa. Ulkomaiset poimijat tunnustettiinkin tarpeellisiksi marjayritysten toiminnalle.

Huolenaiheet olivat useimmiten samoja kuin Arktisten Aromien järjestämissä ”Marjastus ja jokamiehenoikeudet” – tilaisuuksissa (Luonnosta sinulle–nettilehti, 2 / 2009). Poimijoiden tuleminen liian lähelle pihapiirejä, roskaaminen ja liikennekäyttäytyminen ärsyttivät. Niinkin pieneltä tuntuva yksityiskohta kuin poimijoiden käyttämät kommandopipot puhuttivat. Marjayritysten toivottiin neuvovan poimijoita ottamaan kasvot peittävä pipo pois ainakin kylillä ja kaupoissa liikkuessaan.

Useassa kylässä kerrottiin ongelmien vähentyneen marjayritysten tehostettua poimijoiden ohjeistamista ja marjanpoimijoiden kokemuksen karttuessa. Poimijoiden ja kyläläisten kanssakäyminen on ollut melko vähäistä, koska ulkomaiset poimijat ovat metsässä ”hämärästä hämärään” seitsemänä päivänä viikossa. Etenkin thaimaalaisten poimijoiden ahkeruudelle annettiin tunnustusta. Kanssakäymisen ja ristiriitojen selvittämisen ongelmaksi koettiin usein myös yhteisen kielen puute. Marjayrityksiltä toivottiinkin yhdyshenkilöiden tavoitettavuuden lisäksi tulkkausapua.

Suhtautuminen ulkomaisiin poimijoiden ei yhdessäkään kylässä ollut jyrkän kielteinen. Joitakin ehdottomia ja uhkaaviakin mielipiteitä esitettiin, mutta valtaosa keskustelijoista hyväksyi ja toivotti tervetulleiksi ulkomaiset poimijat jos pelisäännöt saadaan selviksi kaikille osapuolille. Kirjoittajan mieleen jäi etenkin Meltauksen kylässä asuvan rouvan kommentti: ”Olen itse poiminut pakon edessä niin paljon marjoja, että tiedän miten tiukassa se raha on. Kyllä se ulkomaisenkin poimijan raha on kovalla työllä ansaittu!”. Usein oltiinkin huolestuneita poimijoiden toimeentulosta ja toivottiin, että marjayritykset kiinnittäisivät erityistä huomiota siihen että huonoina marjavuosina maahan kutsuttaisiin vähemmän poimijoita koska marjojen vähentyessä myös ristiriidat kärjistyvät helpommin. Paikalla olleet marjayritysten edustajat ilmoittivat tämän olevan myös heidän tavoitteenaan, mutta käytännössä satotason selvitessä viisumi- ja matkajärjestelyt on jo tehty.

Poimijoiden majoittamiseen käytetyt entiset koulut ovat pääsääntöisesti marjayritysten omistamia. Poikkeuksena Nuottavaaran koulu, joka on kyläyhdistyksen omistuksessa ja marjayritys vuokraa koulua poimijoidensa majoitustiloiksi kyläyhdistykseltä. Poiminta-ajan ulkopuolella marjayritystenkin omistamat koulut ovat kyläläisten käytössä yleensä ilmaiseksi. Osassa kouluista on monipuolista kansalaisopisto-, liikunta- ja muuta harrastustoimintaa.

Kyläkeskustelut käytiin hyvässä hengessä, ja paikalla olleet marjayritysten edustajat ilmaisivat selkeästi ongelmien ratkaisun ja yhteistoiminnan olevan heidänkin intressiensä mukaista. Kyläläisten toiveet lähimetsien rauhoittamisesta huomioitiin ja joillekin kylille on toimitettu karttoja kylien lähistöllä olevien, paikallisille rauhoitettavien marjametsien merkitsemistä varten. Samalla kuitenkin todetaan, ettei marjayritys voi antaa ehdottomia määräyksiä poimintaan kelpaavista alueista, eikä ohjeidenkaan välittymisestä poimijoille ole takuuta muiden kuin yrityksen kutsumien poimijoiden osalta.

Kyläkeskustelujen yhteenveto käsiteltiin 8.5. Lapin Liiton koolle kutsumassa Lapin paikallis- ja aluekehittäjien kevätsymposiumissa Rovaniemellä. Loppupäätelmänä esitettiin että poimijoiden ohjeistusta kehitetään ja varmistetaan ohjeistuksen ymmärrettävyys, tärkeimmät asiat voidaan esittää myös kuvina, jottei luku- tai kielitaidon puute estä viestin ymmärtämistä.

Lapin kylätoiminnan marjapuhelin jatkaa toimintaansa yleisenä kenttäpalautteen vastaanottajana, joka toimittaa viestit oikeisiin osoitteisiin eri tahoille. Marjanostajien, poimijoiden ja kylien yhteyshenkilöiden viestintää pyritään parantamaan mahdollisten ristiriitatilanteiden selvittämiseksi nopeasti oikealla tasolla. Kyläkohtaisia marjapaikkakarttoja laaditaan muutamassa niitä toivoneessa kylässä ja tämän marjakauden kokemukset kootaan mahdollisia jatkotoimia varten ensi talvena.

Rainer Peltola, MTT Rovaniemi
Irja Mäkitalo, ProAgria Lappi
Juha Kutuniva, Lapin Liitto