mm_logo18_fi.gif 

mm17_tunnelmat.gif                                                                                       

Marjastuksen MM-kisat on hyväntuulinen tapahtuma, jossa mitellään leikkimielisesti maailman parhaan marjastajan tittelistä. Kisaan voi ilmoittautua yksin tai yhdessä, sopiva kilpailusarja löytyy kaikille.

Luvassa mukavaa yhdessäoloa, ulkoilua ja viihdyttävää toriohjelmaa koko päivän ajan. Tapahtuma voi olla työporukan ikimuistoinen virkistyspäivä tai perheen yhteinen marjaretki luonnossa. Kilpailun paras teema-asu palkitaan, joten näyttävään pukeutumiseen kannattaa panostaa.

Marjastamaan kannattaa tulla kauempaakin, sillä Suomussalmelta löytyy hyviä majoitus- ja ruokapaikkoja sekä suosittu kylpylä.

Nyt tapahtuu – torilla ja metsässä

Kilpailijoiden ahertaessa maastossa viihtyvät kannustusjoukot Ämmänsaaren torilla. Toritapahtumassa esiintyvät Kalevalan kulttuuritalon kansallinen tanssiryhmä Lokka sekä kainuulaisten miesten tanssiryhmä Äijät. Yleisö pääsee itsekin tanssahtelemaan menevän musiikin mukaan Elina & Menolippu sekä Jaska Mäkynen & Nelostie -yhtyeiden tahdissa.

Tori on täynnä markkinakojuja ja tavara-arpajaisissa onni suosii useita. Kainuun villiruokaviikko huipentuu Marjastuksen MM-kisoissa ja myös tämä näkyy tapahtumassa.

Päivän päätteeksi julistetaan voittajat ja jaetaan palkinnot.

Kisapäivän iltana pistetään jalalla koreasti kisatansseissa Ämmänsaaren työväentalolla Jaska Mäkysen & Nelostien rytmissä.

Kilpailun säännöt

Järjestäjät ja ilmoittautuminen kisoihin:
Arktiset Aromit ry ja Suomussalmen kunta.
Ilmoittaudu kisaan 31.8.2018 mennessä alla olevalla lomakkeella tai puhelimitse (08) 6155 5590.
Kilpailuun osallistuminen on maksutonta.

3-henkiset sarjat:
- Aikuisten joukkuesarja
- Käsinpoiminnan joukkuesarja
- Nuorten joukkuesarja, 13–17-vuotiaat
- Lasten joukkuesarja, ikä 12 vuotta tai nuorempi. Kaikki lapset palkitaan tuotepalkinnolla.

Henkilökohtaiset sarjat:
-  miesten henkilökohtainen haravasarja
-  naisten henkilökohtainen haravasarja

Poimittava marja:
Puolukka (mustikka, jollei puolukka ole vielä kypsää).

Kilpailuaika ja -paikka:
Poiminta-aikaa on yksi tunti. Maastoon lähtö tapahtuu klo 11.30 Suomussalmen torilta järjestäjien busseilla. Kilpailualue paljastuu vasta maastossa ja se on merkitty maastoon nauhoin tai teipein.

Kilpailuvälineet:
Käsinpoimintasarjassa ei sallita apuvälineitä. Joukkuesarjoissa hyväksytään varreton poimuri, jonka osananottajat tuovat mukanaan. Poiminta on sallittua vain järjestäjien antamiin marjasankkoihin. Yksilösarjoissa kilpailijat käyttävät omia haravapoimureita ja saaveja.

Palkinnot:
Nuorten ja kaikissa aikuisten sarjoissa palkitaan kolme eniten kilomäärällisesti marjoja kerännyttä joukkuetta/ henkilöä. Lasten sarjassa kaikki lapset saavat tuotepalkinnon. Kisoissa kerättyjä marjoja ei tarvitse puhdistaa. Kivien, käpyjen, lehtien tai muun sellaisen aineksen laittaminen marjojen joukkoon, joka painollaan saattaisi vääristää kisojen lopputuloksia, on kielletty. Ostaja voi myös kieltäytyä ostamasta hiekkaisia marjoja.

Käsinpoiminta- ja poimurijoukkue sarjat:
1. sija 200 €, 2. sija 160 €, 3. sija 100 €
Nuortensarja:
1. sija 160 €, 2. sija 120 €, 3. sija 80 €
Lastensarja:
Kaikille osallistujille tuotepalkinto.
Naisten ja miesten haravapoimurisarjat:
1. sija 95 €, 2. sija 75 €, 3. sija 50 €

Kaikkien kilpailijoiden kesken arvomme myös tuotepalkintoja.

Rahapalkinnot ovat veronalaista tuloa.

Pukukilpailu
Yleisöäänestyksen perusteella valitsemme ja palkitsemme parhaat asut. Osallistuminen on vapaaehtoista.

Ilmoittautumislomake

Ilmoittautuminen Marjastuksen MM-kisan joukkuesarjaan

Joukkuesarja
Aikuisten joukkuesarja (poimureilla)
Käsinpoiminnan joukkuesarja
Nuorten joukkuesarja, 13–17-vuotiaat
Lasten joukkuesarja, ikä 12 vuotta tai nuorempi

Joukkueen nimi


1. Joukkueen jäsen


2. Joukkueen jäsen


3. Joukkueen jäsen


Yhteyshenkilön nimi


Puhelinnumero (myös matkapuhelin)


Sähköposti


Postiosoite


Yrityksen/yhteisön nimi


Paikkakunta


Osallistumme pukukilpailuun
Kyllä
Ei

Ilmoittautuminen haravapoimurisarjaan (yksilösarja)

Osallistun
Naisten haravapoimurisarjaan
Miesten haravapoimurisarjaan

Nimi


Postiosoite ja paikkakunta


Puhelinnumero ja/tai sähköpostiosoite


Osallistun pukukilpailuun
Kyllä
Ei