Kaikki mukaan!

Arktiset Aromit ry:n Marjakaveri-kampanjan #marjatalkoot haastaa mukaan koko yhteiskunnan: yksilöt, yhteisöt, yritykset sekä median, kaikki kynnelle kykenevät.

Pelastetaan yhdessä marjasatomme ja turvataan elintarvikkeidemme omavaraisuus!
Tavoitteena on kerätä talven varalle marjat paitsi itselle ja lähimmäisille, myös marjateollisuudelle turvaamaan lukuisat työpaikat marjataloissa ja jatkojalostusyrityksissä.

Isolla joukolla sadonkorjuuhaaste ei ole mahdoton:
jos kaikki 15-64 vuotiaat keräisivät kukin yhden ylimääräisen sangollisen marjoja myyntiin, tai jos mukaan saadaan urheiluseurat, työporukat, yhdistykset tai vaikkapa koululaiset, talteenotto olisi turvattu. Marjoista saatava tulo on verovapaata ja oiva keino varainhankintaan!

Haastamme mukaan yhteisiin talkoisiin myös tiedotusvälineet ja yritykset:
yhteiselle asialle voi lahjoittaa mediatilaa, ja omissa kanavissaan viestiä voi viedä eteenpäin kampanjan tunnusta ja materiaaleja hyödyntäen. Sekä yritykset että mediat voivat järjestää omia tempauksiaan, paikallisesti tai valtakunnallisesti.