Mitä luonnossa tapahtuu nyt?

21.07.2011

Marjojen satokauden aloitti diabeetikoille suositeltava mustikka

Marjakausi on pyörähtänyt käyntiin mustikalla. Mustikkaa on luvassa koko maahan keskinkertaisesti, kuten myös puolukkaa. Lakkaa tulee heikosti. Nyt poimittavissa olevassa mustikassa on tunnetusti runsaasti C-vitamiinia, E-vitamiinia, antosyaaneja ja ravintokuitua.

Mustikkaa kasvaa lähes takapihalla, ja samaan aikaan mm. diabeteksen hoitoa, painonhallintaa, yleistä hyvinvointia, ruoansulatusta sekä sydän- ja verenkiertoterveyttä edistävillä terveysvalmisteilla on suuret markkinat. Täytyy muistaa, että omaa terveyttä voi hoitaa myös luonnonläheisesti marjametsässä. Mustikan käyttöä suositellaan erityisesti diabeetikoille ja verenkiertohäiriöistä kärsiville. Terveyttä edistävien vaikutusten lisäksi mustikan ravintokuidun ansiosta vatsa toimii paremmin, ja kun vatsa toimii, myös iho voi paremmin. Kauneudenhoidossakin voi keskittyä ulkoisesti hoitavien tuotteiden ohella enemmän sisäiseen kauneudenhoitoon, eli laadukkaaseen ravintoon.

Luonnossa kasvavaa mustikkaa voi maailmanlaajuisen supermaineensa vuoksi hyödyntää myös taloudellisesti. Terveystietoisten kohderyhmä on suuri myös matkailun saralla, joten eiköhän viedä turistiryhmä terveysretkelle Suomen mustikkamaastoon?

 

Terveellisten elintarvikkeiden kuluttamisessa ollaan siirtymässä eettisyyteen ja luonnollisuuteen

Ekologisuuden ja eettisyyden lisäksi kaikki Suomen syötävät luonnontuotteet ovat eksoottisia. Pohjoismaiden ulkopuolella ei syödä suoraan luonnosta, varsinkaan ilman erillistä lupamaksua. Esimerkiksi Keski-Eurooppalaiselle matkailijalle jokamiehenoikeudet ovat ylellisyyttä, mutta monelle suomalaiselle itsestään selvää arkipäivää. Matkailijoille Suomen tarjoama nautinto on luonnontuotteiden kautta luultua laadukkaampaa.

Uudenlaista kiinnostusta luonnontuotteiden hyödyntämiseen löytyy myös Suomessa, mutta tänä päivänä monen suomalaisen on vaikea löytää esimerkiksi hyviä marjamaastoja. Lapsuuden tutut kasvupaikat on unohdettu tai on muutettu toiselle puolelle Suomea eikä luonnontuotteita enää osata lähteä etsimään. Mikä taho lähtisi palvelemaan avun tarpeessa olevia?

 

Hyvällä tuotekehittelyllä luonnontuotematkailu on tulevaisuudessa käsite

Majoitus- ja ohjelmapalveluja tarjoavien yrittäjien kannattaisi suunnitella yhdessä, kuinka matkailijoita saataisiin parhaiten palveltua. Tuotekehittelyssä yrittäjiä voivat auttaa erilaiset hankkeet, opinnäytetyön tekijät sekä erilaiset yritysrenkaat. Luonnontuotteisiin ja luonnontuotematkailuun liittyvää materiaalia ja tietoa tarjoaa Arktiset Aromit ry. Yrittäjät, ideoimaan!

Mustikkaretkeä kaupallisessa mielessä järjestettäessä on otettava huomioon muutama tärkeä asiakastyytyväisyyteen ja turvallisuuteen liittyvä seikka. Ensimmäiseksi maanomistajien kanssa on hyvä sopia mustikkaretkestä etukäteen, jotta ei tule epäilyksiä jokamiehenoikeuksien väärinkäytöstä. Jokamiehenoikeudet ja luonnossa liikkujan velvollisuudet tulee kertoa ryhmälle jo ennen maastoon menoa. Saalistakuuta ei valitettavasti voi ikinä luonnontuotteiden osalta antaa, mutta on hyvä muistaa, että huonona mustikkavuotena retkeilijöitä voi ehkä viedä puolukkaan tai sieneen myöhemmin syksyllä.

Erä- tai luonto-opas antaa parhaiten sisältöä retkelle. Opas voi kertoa historiaa ja tarinoita sekä tietää hyvät maastot ja opastaa luonnontarkkailussa eli bongauksessa. Hyvä kielitaitoinen opas osaa tarjota myös terveysfaktaa luonnontuotteista ja laadukkaasta ravinnosta, neuvoa löydettyjen luonnontuotteiden käsittelyssä paikanpäällä ja olla apuna esimerkiksi nuotiokokkauksessa.

Saaliin käsittely ja säilöminen ovat tärkeitä kokemuksia. Terveysmatkailijat haluavat terveyssaalistaan myös kotivarastoon asti. Matkailuyrittäjät voisivat laajentaa palveluaan ja tarjota asiakkailleen säilöntämahdollisuutta paikan päällä. Turisteille kelpaa kotiinviemisiksi myös valmiit lähellä valmistetut tuotteet, joten lähikauppakin hyötyy uusista turisteista.

---

Lisätietoa luonnontuotteisiin ja luonnontuotematkailuun liittyen löytyy www.arktisetaromit.fi -sivustolta. Sivustolta löytyy mm. reseptejä ja esitemateriaalia maksuttomasti yrittäjiä varten. Sivuilla myös uusi yritysrekisteri, joka on maksuton matkailu- ja luonnontuotealan yrityksille.

---

Lisätietoja:

Arktiset Aromit ry, Luonnosta Sinulle II -hanke: Riitta Ylilehto, 044 771 8835, riitta.ylilehto@arktisetaromit.fi ja Heidi Juntunen, 044 771 8836, heidi.juntunen@arktisetaromit.fi. Annamme myös kuvia lehdistön käyttöön. Satoennusteet löydätte täältä.

Takaisin