Tiedotteet

Puolukkaa pöytään ja puikoille

Puolukan terveysvaikutukset tunnetaan jo kansanperinteessä ja tutkimukset tukevat perinnetietoa. Puolukka kannattaakin ottaa joulupöydän tarjoiluihin. Nyt joulunpunainen puolukka tarjoaa myös mielenvirkistystä hauskan käsityökilpailun muodossa.

Puolukkamyssykilpailu KUVA1 LV.jpg

Puolukka sopii erityisen hyvin joulunaikaan paitsi värinsä, myös terveysvaikutuksiensa puolesta. Tutkimusten mukaan puolukalla on ominaisuuksia, jotka ehkäisevät rasvaisen ruokavalion aiheuttamaa lihomista ja haitallisen sisäelinrasvan muodostumista. Sillä on siis ehdottomasti sijansa joulun herkutteluissa!

Puolukan saa helposti mukaan joulun tarjoiluihin valmiina tuotteina, kuten hillona, mehuna, glöginä, kuohujuomana tai marmeladimakeisina. Jouluista reseptiikkaa löytyy leivontaan ja jälkiruokiin ja kannattaa kokeilla myös vaikkapa puolukkagraavattua kalaa. Helppokäyttöisellä puolukkajauheella säästää aikaa joulukiireissä.

Kun joulukiireet rauhoittuvat, voi rentoutua puolukkateeman parissa puikkoja kilisyttäen ja ideoiden Puolukkamyssy-kilpailuun voittajaohjeen. Neulominen kohottaa sekä mieltä että kilpailun voittajan myös fyysisesti yläilmoihin, sillä pääpalkintona kilpailussa on helikopterilennätys ja lounas kahdelle ravintola Puumalan Poijussa.

Puolukkamyssy-suunnittelukilpailun on ideoinut Puumalan kunnan muuttoagentti Seija Paksu. Puolukalla on iso merkitys Puumalan historiassa. Puumalan kunnantalo on rakennettu vuonna 1970 puolukan myynnistä saaduilla verotuloilla ja saanut nimekseen Puolukkalinna. Kunnantalon edessä olevaa aukiota kutsutaan Puolukkatoriksi.

Puolukka toimii siis mainiosti Puumalan hyvinvoinnin symbolina. Puolukkamyssy-kilpailuun voi osallistua helmikuun puoliväliin saakka. Seija Paksun mukaan kilpailu on otettu ilolla vastaan ja hän toivookin runsaasti ehdotuksia kautta Suomen.

-  Näinä haastavina aikoina kaivataan leikkimielisyyttä ja kivaa tekemistä. Kutsunkin neulepuikkojen heiluttajat hyppäämään ajatuksissaan puolukkakankaalle ja visioimaan pirteyttä ja elinvoimaa henkivän Puumala kodiksi -puolukkamyssyn!, innostaa Paksu.

Arktiset Aromit ry on mukana myssyraadissa ja puolukkaviestinnässä. Yhdistyksen sivuilta löytyy sekä tutkimustietoa että reseptiikkaa.

Lisätietoja kilpailusta: Seija Paksu muuttoagentti puh. 050 526 1888, seija.paksu@puumala.fi
https://puumala.fi/puolukkamyssy/

Puolukkatietoa: www.arktisetaromit.fi

Kuva median käyttöön tiedotteen yhteydessä, käytettäessä mainittava kuvaaja Hanna-Mari Tyrväinen, Puumala-lehti

Kuvateksti: Seija Paksu ja Jasu Mannonen kannustavat osallistumaan myssykilpailuun.

Puolukkakuvia tiedotteen yhteydesä käytettäväsi voi ladata kuvapankistamme.

Takaisin