Tiedotteet

Marjastuksen maailmanmestariksi Suomussalmella

Suomussalmella kisataan Marjastuksen MM-kisoissa 14.9.2019 jo 22. kerran. Kisan lisäksi hyvän tuulen tapahtumassa on monipuolista ohjelmaa koko päivän.

Marjastuksen MM-kisat on iloinen koko perheen tapahtuma, jossa mitellään leikkimielisesti maailman parhaan marjastajan tittelistä. Kisaan voi osallistua yksin tai yhdessä, ja marjaa voi kerätä käsin, poimurilla tai haravalla. Sopiva kilpailusarja löytyy siten kaikille. Myös lapsille ja nuorille on oma sarjansa.
Mukavasta yhdessäolosta, ulkoilusta ja viihdyttävästä toriohjelmasta voi tulla nauttimaan yksin, perheen kanssa tai vaikka työ- tai ystäväporukalla.

Ikimuistoiseen virkistyspäivään voi lisätä hauskuutta osallistumalla pukukilpailuun. Päivän lopussa julistetaan uudet maailmanmestarit ja palkitaan parhaat kisa-asut. Kaikkien kisaan osallistuneiden kesken arvotaan kylpyläviikonloppu Kiannon Kuohuissa Suomussalmella.

MM-kisapäivän aikana Ämmänsaaren kisatorilla on viihdyttävää toriohjelmaa koko päivän. Kisatorilla esiintyy muun muassa Teuvo Oinas ja Kiintotähti-orkesteri sekä iisalmelainen Tiger plays Hurriganes -yhtye. Luvassa on myös laulu- ja tanssiesityksiä, ja kisapäivän päättää illalla kisatanssit Suomussalmen Nuorisoseurantalolla.


Löydä marjastuskaveri kisapaikalta tai facebookista!

Arktiset Aromit ry on käynnistänyt hyvän tuulen kampanjan marjastuksen edistämiseksi, jotta marjastamaan lähtö ei jäisi ainakaan kaverin puutteesta kiinni. Marjakaveri voi löytyä kisapaikalta, ja joukkuesarjaan haluavalle löytyy kaveri, kun kertoo toiveen joukkueesta ilmoittautumisen yhteydessä.

Facebookissa kaveria voi etsiä mistä päin Suomea tahansa. Kampanja haastaa perustamaan alueellisia ryhmiä, joiden tarkoituksena on auttaa marjastuksesta kiinnostuneita löytämään toisiaan ja sopimaan yhteisiä marjaretkiä.

- Iloksemme ihmiset ympäri Suomea ovat perustaneet useita ryhmiä, ja lisää ryhmiä on toivottu lukuisille paikkakunnille, kertoo Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen.

Lisäkannustimena ryhmien perustamiseen arvotaan mökkiviikonloppu. Kaikki tämän vuoden loppuun mennessä paikallisryhmän perustaneet osallistuvat Suomussalmella Hossassa sijaitsevan Camping Hossan Lumon mökkiviikonlopun arvontaan. Hossa on Suomi100-juhlavuonna avattu Suomen 40. kansallispuisto.

Lisätietoja:
Marjastuksen MM-kisat 14.9.2019

Tietoa Marjakaveri-kampanjasta

Marjakaveri-kampanja Facebookissa

Birgitta Partanen, toiminnanjohtaja, Arktiset Aromit ry, birgitta.partanen@arktisetaromit.fi, p. 040 580 1186

Takaisin