Tiedotteet

Kuntosalikävijöiltä saatiin runsaasti tuoteideoita

Kuntoilijat ideoivat marjaisia tuotteita myytäväksi kuntosalien yhteydessä

Arktiset Aromit ry järjesti kuntosalikävijöille Berry Power -kampanjan. Osana kampanjaa toteutettiin ideakilpailu marjoja tai muita luonnontuotteita sisältävien tuotteiden kehittämiseksi kuntoilijoille. Tuoteideakilpailuun saatiin vastauksia 76.  Vastanneista 49 oli naisia ja 27 miehiä. Vastauksia saatiin tasaisesti kaikkialta Suomesta.

Kuivattujen marjojen ja marjajauheiden käyttö raaka-aineena kiinnosti eniten

Tuote-ehdotuksista nousi esille palautusjuomajauheet, joissa marjat olisivat mukana monipuolisesti jauheina. Marjalajeista esimerkiksi tyrniä, lakkaa, mustikkaa ja variksenmarjaa toivottiin mukaan ko. tuotteisiin. Palautusjuomajauheita voisi käyttää juomien lisäksi myös sekoittamalla niitä eri ruokiin. Vastauksissa todettiin, että jauheita on helppo kuljettaa ja niillä on hyvä säilyvyys. Yhdessä vastauksessa toivottiin jauheen sekaan myös rasvahappoja, jolloin tuotteesta saataisiin energiapitoisempi.

Muita kuivatuista marjoista esitettyjä tuotteita olivat aamupala-jauheet. Jauhe voisi sisältää kuivattua vadelmaa tai mustikkaa. Lisäksi siinä tulisi olla mukana heraproteiinia sekä kuituna pellavansiemen-psyllium -rouhetta. Jauhetta olisi helppo sekoittaa aamuisin shakerissa maidon tai veden sekaan, tai vaikkapa jogurttiin. Tuote saisi olla pakattuna isoon 1 kg:n uudelleen-suljettavaan pussiin. Tuotteen tulisi sisältää maltillisesti hiilihydraattia proteiiniin nähden. Hinta jäisi isommissa pusseissa kohtuulliseksi.

Marjoja sisältäviä proteiinipatukoita  toivottiin myös valmistettavan. Esimerkiksi hilla-, karpalo- tai sokeriton jogurtti-marja-proteiinipatukka voisivat olla sopivia raaka-aineita, samoin pähkinä-manteli-marjapatukka tai mysli-hunaja-kuivattu karpalo-energiapatukka.  Suomalaiset valmistajat voisivat tuotteissa ottaa oppia ulkomailla suosituista mysliä, pähkinöitä ja marjoja sisältävistä kuivatuotteista.

Puolukasta toivottiin tehtävän proteiinimysliä, jonka raaka-aineita olisivat puolukka, kaurahiutaleet, rusinat, pähkinät kaikki luomuraaka-aineina. Tuotteen tulisi sisältää paljon proteiinia ja kuituja. Karpalosta puolestaan toivottiin valmistettavaksi keksejä, joissa karpalon lisäksi olisivat raaka-aineina seesaminsiemenet. Tuotteen tulisi olla gluteeniton, raaka-aineet luomua ja tuotteessa korkea proteiinipitoisuus.

Smoothiet ja erilaiset tehojuomat ovat myös toivelistalla

Yhdeksi tuotteeksi esitettiin myös aamiaisjuomaa, johon tarvitsisi lisätä vain vettä.Juoma sisältäisi heraproteiinia 20-30g, psylliymkuitua, pellavarouhetta, kaurahiutaleita, kuivatuttuja marjoja (mustikka, vadelma). Juoman hiilihydraattipitoisuus olisi n. 30 g, rasvapitoisuus 3 g (sisältäen omega3 rasvahappoja) sadassa grammassa tuotetta. Mustikka, kaura, maitoheraproteiini ja kalaöljy saataisiin kotimaisina raaka-aineina. Tuote ei tarvitsisi lisättyä sokeria.

Smoothiet ovat säilyttäneet suosionsa. Erikoisuutena esitettiin nokkos-smoothieta. Se voisi sisältää nokkosen lisäksi mustikoita, nokkosia, hunajaa, maustamatonta jogurttia ja vettä. Samoin parin desin pakkauksissa myytävää tyrni-mahlamehujuomaa toivottiin valmistettavan palautusjuomaksi ekologisesti pakattuna.

Marjaisat geelit sopisivat pitkäkestoiseen urheiluun

Urheilijat käyttävät paljon geelejä erityisesti kestävyysurheilussa. Tälle ryhmälle sitettiin valmistettavaksi marjageelejä. Tuotteet voisivat sisältää useita marjoja, esim. mustikkaa, vadelmaa tai mustikkaa ja variksenmarjaa. Tyrni toisi lisää vitamiineja tuotteeseen. Myös karpalo, puolukka ja kuusenkerkkä tai pihlajanmarja, ruusunmarja ja nokkonen voisivat sopia urheilijoille valmistettavaan tuotteeseen.

Lusikoitavat välipalatuotteet kiinnostavat

Kuivatuista marjoista toivottiin välipalapussia. Sen raaka-aineina voisivat olla mansikat, pähkinät, luumut ja  omenat. Myös evääksi otettavaa, lusikoitavaa välipalatuotetta toivottiin. Tuote voitaisiin pakata esimerkiksi pahvitetraan, jolloin tuotteen voisi nauttia suoraan pakkauksesta ilman ylimääräisen jätteen syntyä.  Tuote voisi sisältää tyrniä, jonka hedelmäosa käytettäisiin tuotteeseen ja siemenet hyödynnettäisiin muissa tuotteissa. Tuote voisi olla valmistettu kaurapohjaan, jolloin myös maidolle allergiset urheilijat tai vegaanit voisivat käyttää tuotetta. Myös muita makuvaihtoehtoja voisi olla, kuten mustikka ja hilla.

Myös muita välipalatuotteita, kuten marjaisia rahkavälipaloja, purkkiin pakattuja paljon marjoja sisältäviä valmiskiisseleitä chili-lakka jogurtti tai chili-karpalo jogurttia  ja erilaisia mustikka/vanilja  ja sorbetti-/jogurrtttijääteöitä esitettiin valmistettaviksi runsaasti marjaraaka-aineita ja niukasti sokeria sisältävinä.

Tuotteilta ideoitten lähettäjät toivoivat lisäaineettomuutta, kotimaisuutta, ekologisuutta, vähäsokerisuutta, kohtuullisena pysyvää hintaa ja säilyvyyttä huoneen lämmössä.  Myös luomutuotteita sekä laktoosittomia, gluteenittomia ja vegaaniruokavalioon soveltuvia tuotteita toivottiin. Pakkauksilta toivottiin kierrätettävyyttä ja helppoutta kuljettaa mukana harjoituksissa.

Kampanjan järjestämiseen on saatu tukea Maaseutuvirastolta.      

Lisätietoja:  Arktiset Aromit ry, Simo Moisio, puh. 040-5801186. 

Takaisin