Tiedotteet

Metsämarjojen vienti kohosi ennätystasolle

 

Metsämarjojen vienti kohosi ennätystasolle

Suomalaisia metsämarjoja viedään pariinkymmeneen eri maahan. Metsämarjoja vietiin pakastettuina ja tuoreina viime vuonna noin 9,7 miljoonaa kiloa. Viennin arvo oli runsaat 25,8 miljoonaa euroa. Metsämarjojen vientimäärä on vähitellen kasvanut viime vuosina niiden kaupallisen poiminnan tehostumisen vuoksi.

Kansainvälinen kilpailu marja-alalla on erittäin tiukkaa. Kansalliset toimenpiteet ja Itä-Euroopan maiden heikentyneet valuutat heijastuvat jatkossa suomalaisen marja-alan kilpailukykyyn. Vaarana on siten viennin kasvun taittuminen myös tällä toimialalla.

Pakastetun puolukan viennin määrä oli viime vuonna runsaat 4,9 miljoonaa kiloa ja arvo 12,7 miljoonaa euroa. Viennin kohdemaista Ruotsi, Itävalta ja Saksa olivat tärkeimmät. Ruotsiin pakastettua puolukkaa vietiin teollisuudelle 1,8, Itävaltaan 1,6 ja Saksaan 1,3 miljoonaa kiloa. Pienempiä määriä vietiin mm. Belgiaan, Tanskaan, Ranskaan, Viroon ja Japaniin. Puolukan viennin kohdemaita on parisenkymmentä ja viime vuosina uusina ovat tulleet mukaan Aasian maat, USA ja uudet EU:n jäsenmaat. Tuoreena puolukkaa vietiin Ruotsiin ja Sveitsiin noin 761 000 kiloa.

Mustikan viennin kohdemaat ovat kokeneet suurimman muutoksen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pakastettuna mustikkaa vietiin runsaat 3,2 miljoonaa kiloa arvoltaan 10,5 miljoonaa euroa. Tärkein mustikan vientimaa oli Kiina, jonne mustikkaa vietiin 2,2 miljoonaa kiloa. Toisena tuli Japani 0,5 miljoonan kilon osuudella. Muita tärkeitä viennin kohdemaita olivat Ruotsi, Puola ja Saksa. Mustikan viennin kohdemaita oli toistakymmentä. Aasian maat ovat kasvattaneet viime vuosina osuuttaan Euroopan maiden kustannuksella.Tuoreena mustikkaa vietiin runsaat 758 000 kiloa Ruotsiin.

Marjojen viennin osalta voidaan tarkemmin saada tietoa vain pakastettuina ja tuoreina sellaisenaan viedyistä tuotteista. Vientiluvut eivät sisällä pidemmälle jalostettuja valmistavan elintarvike-, kosmetiikka-, alkoholi- ja ravintolisäteollisuuden käyttämiä marjamääriä ja arvoja. Myös pidemmälle jalostettujen elintarvikkeiden, kuten marjajauheiden, kuivattujen marjojen, marjamehujen ja alkoholivalmisteiden, marjoja sisältävien makeisten ja kosmetiikkatuotteiden vienti on vähitellen kasvanut. Metsämarjojen merkitys Suomen vientituotteiden imagon ja arvon kannalta on siten huomattavasti pelkän raaka-aineen vientiä suurempi.

Teksti: Arktiset Aromit ry. Simo Moisio, puh. 040-5801186

 

Takaisin