Tiedotteet

Puolukka kypsää koko maassa

Kypsää puolukkaa voi poimia koko Suomessa

Puolukka kypsyi tänä vuonna pari viikkoa viime vuotta aikaisemmin.  Etelä-Suomessa marja on ollut kypsää jo elokuun puolivälissä ja keskisen Suomen alueella kypsää marjaa on poimittu tällä viikolla. Pohjois-Suomessa yritykset ovat ostaneet teollisuudelle jo jonkin aikaa hyytelöpuolukkaa.  Marjan kypsyessä yritykset siirtyvät kypsän puolukan ostoon.

Puolukasta saadaan tänä vuonna paras sato Länsi-Suomessa. Muualla maassa sato on keskinkertainen. Marjaa ostetaan teollisuudelle syyskuun loppupuolelle saakka. Sen jälkeenkin poimijat voivat myydä puolukkaa puhdistettuna torikaupan ja ammattikeittiöiden tarpeisiin. Kotitalouksiin puolukkaa voi poimia lumentuloon asti.

Puolukan ostojen lisääntyessä yritysten mustikan ostot teollisuudelle vähitellen loppuvat marjan pehmentyessä. Tuoremarjakauppaan poimijoiden puhdistamaa mustikkaa ostetaan pidempään ja kotitalousmarjaksi mustikka soveltuu vielä ensimmäisten yöpakkasten jälkeenkin.

Marjastuskisat kiinnostava ulkomailla

Suomussalmella järjestettäviin Marjastuksen MM-kisoihin syyskuun ensimmäisenä lauantaina 7.9.2013 on ilmoittautunut runsaasti ulkomaisia osanottajia. Osanottajia on tulossa mm. Saksasta, Venäjältä ja Ukrainasta. Myös Saksan TV:stä on tulossa kuvausryhmä ja sen yksi edustaja osallistuu kisaan. Samalla TV:lle kuvataan suomalaisen marjan tarinaa laajemminkin.

Viime vuonna kisoihin osallistui japanilaisen Nippon-TV:n kuvausryhmän edustaja. Tuolloin kisoista ja suomalaisista marjoista tehtiin puolen tunnin ohjelma Japanissa erittäin suosittuun TV-ohjelmasarjaan.

Lisätietoja: Simo Moisio, Arktiset Aromit ry. puh. 040-5801186

http://arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/tiedotus/marjastuksen+mm-kisat+792013/

Takaisin