Tiedotteet

Sienestyskausi aloitetaan korvasienillä

Arktiset Aromit ry
Tiedote

Korvasieni on ensimmäisiä, keväällä nousevia ruokasieniä. Se on monen sieniharrastajan mielestä herkullisimpia ruokasieniämme.  Arktiset Aromit ry on valinnut korvasienen tämän vuoden metsäsieneksi.

Korvasienen tunnistaa aivomaisen poimuttuneesta, tumman tai mustanruskeasta lakista. Sienen tukeva jalka on harmahtavan valkea. Sieniä löytää parhaiten paikoista, joissa maan pintaa on rikottu. Hyviä kasvualueita ovat mäntypuuta kasvaneet hakkuuaukeat sekä polkujen ja metsäteiden varret. Sieniä alkaa esiintyä hakkuuaukeilla vasta hakkuuta seuraavana vuotena ja muutaman vuoden kuluttua esiintyvyys laantuu, kun puuntaimet alkavat kasvaa alueella.

Korvasienelle parhaiten sopiva kasvualusta on hiekkapohjainen. Sienen jalasta poistetaan hiekka heti maastossa. Näin hiekkaa ei joudu sienikoriin ja muiden sienten poimuihin.

Korvasienen satokausi ajoittuu toukokuulta kesäkuun alkuun. Eteläisessä Suomessa korvasieniä voi jo löytää, kun pohjoisessa satokausi alkanee tänä keväänä viikon - parin päästä. Korvasienikausi alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun puiden silmut alkavat vihertää.

Korvasieni sopii keittoihin, muhennoksiin, kastikkeisiin ja piiraisiin. Korvasienikastike sopii kala- ja liharuokien ja perunoiden kanssa nautittavaksi. Keitetty korvasieni sisältää runsaasti D-vitamiinia. Se on myös hyvä B2- ja B3- vitamiinin sekä kaliumin, seleenin ja raudan lähde.

Korvasieni on käsittelemättömänä hyvin myrkyllinen ja ennen ruuanvalmistusta sienet on huolellisesti keitettävä, jotta myrkyllinen gyromitriini -yhdiste poistuu. Sienet keitetään kahteen kertaan runsaassa vedessä (yksi osa sieniä ja kolme osaa vettä) vähintään viisi minuuttia kerrallaan. Keittovesi vaihdetaan välillä ja sienet huuhdellaan hyvin molempien keittämisten jälkeen runsaassa vedessä. Korvasieniä keitettäessä on valmistustila tuuletettava hyvin. Keitto- ja huuhteluvesiä ei saa käyttää ruuanvalmistuksessa. Kädet on pestävä huolellisesti käsittelemättömien sienten koskettelun jälkeen.

Korvasieniä voidaan säilöä myös kuivaamalla. Kuivaamistilojen tehokkaasta tuuletuksesta on huolehdittava. Kuivattuja korvasieniä on liotettava vähintään kaksi tuntia (10 g sieniä ja 2 dl vettä). Liotuksen jälkeen sienet keitetään kahteen kertaan ja vähintään 5 minuuttia kerrallaan. Keitinvesi heitetään pois ja huuhtelu tapahtuu samoin kuin tuoreiden sienten keiton yhteydessä.

Korvasieniä tuoreena tai käsittelemättömänä myytäessä on ostajan nähtävillä aina oltava käsittelyohjeet. Suomen ja ruotsinkielistä ohjevihkosta myyjät voivat tilata Elintarviketurvallisuusvirastolta.

Teksti:
Arktiset Aromit ry
Luonnosta Lautaselle -hanke

Takaisin