Tiedotteet

Maitohorsma sopii yrttijuomiin ja salaatteihin

Arktiset Aromit ry
Tiedote

Nuoret maitohorsman lehdet ovat kevyttä ruokaa. Nuorista lehdistä tehty silppu antaa vaihtelua salaatteihin ja vihannespaistoksiin. Nuoria punertavia maitohorsman versoja voidaan kerätä pian lumien sulamisen jälkeen pitkälle alkukesään. Ne sopivat tarjottavaksi mm. parsan tapaan.

Salaattikäytön lisäksi maitohorsma tunnetaan yrttijuomakasvina. Sitä käytetään myös varsinaisen teekasvin lehdistä tehdyn teen seassa. Teelehtien tapaan myös horsmanlehdet hiostetaan usein ennen kuivaamista. Hiostaminen vahvistaa aromia. Kuivattuja maitohorsman lehtiä voi murskata ja ripotella jauhetta keittoihin, patoihin ja leipä- sekä sämpylätaikinoihin.

Yrttijuomaa varten lehdet voidaan kerätä myöhemmin kesällä, mutta kuitenkin ennen kukintaa. Maitohorsman kukista voidaan valmistaa kauniinväristä juomaa. Juomien valmistusta varten kukista kerätään vain vaaleanpunaiset terälehdet, sillä vihreät osat aiheuttavat kitkerää makua. Poiminta-aika on heti kukkien avauduttua kesä-heinäkuussa.

Maitohorsman juurien paras keruuaika on varhain keväällä tai myöhään syksyllä. Juurista voidaan valmistaa jauhoja käytettäväksi leipätaikinassa tai puurossa.

Maitohorsman nuoret lehdet sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja riboflaviinia (B2-vitamiinia). Kasvisruokavaliossa maitohorsma on yksi lähde riboflaviinille, jonka tavallisimmat lähteet suomalaisessa ruokavaliossa ovat maitovalmisteet, liha ja kananmunat.

Nuorista maitohorsman lehdistä saa paljon ravintokuitua, joka on mm. suoliston toiminnalle eduksi.

Horsman sisältävät vähän natriumia ja ovat vähäkalorisia runsaan vesipitoisuuden vuoksi.

Maitohorsma on hakkuu- ja paloaukeiden ruohovartinen pioneerikasvi. Se kasvaa yleisesti myös pientareilla, joutomailla ja käytöstä poistetuilla peltoalueilla kaikkialla Suomessa. Jopa kahden metrin korkeuteen vaaleanpunaisia kukkiaan kurottava maitohorsma on komeaa katseltavaa, mutta se on myös pirteä lisä kesäiseen ruokapöytään.

Lähes koko horsma latvasta juuriin on käyttökelpoinen. Markkinoilla on mm. kuivattuja horsmankukkia, maitohorsmaa sisältäviä yrttijuoma-aineksia sekä horsmankukkajuomaa.

Maitohorsmatuotteista kannattaa kysyä lisätietoja paikallisilta yrttialan yrityksiltä.

Lisätietoja: Arktiset Aromit ry,
Simo Moisio, puh. 040-5801186

Luonnontuotealan merkitys Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa -hanke

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Takaisin