Tiedotteet
Marjat ja niiden sisältämät flavonoidit voivat hidastaa kognitiivisten taitojen heikkenemistä
07.06.2012
Arktiset Aromit ry
Tiedote
Amerikkalaisten neurologien yhdistyksen lehti Annals of Neurology julkaisi huhtikuussa 2012 tutkimusartikkelin mustikoiden ja mansikoiden, sekä erityisesti niiden sisältämien flavonoidien, vaikutuksesta kognitiivisiin toimintoihin, kuten esimerkiksi muistiin ja oppimiseen. Flavonoidit ovat mm. marjoissa esiintyviä fenoliyhdisteitä, jotka antavat kasveille niiden värin sekä suojelevat kasveja ultraviolettisäteilyn haitoilta.
Jo aiemmin huomattava kokemusperäinen tutkimustieto oli osoittanut, että marjat voivat parantaa hermosolujen toimintaa ja hidastaa iän mukanaan tuomaa muistin ja oppimisen heikkenemistä. Marjojen flavonoidien, erityisesti antosyaanien, oli voitu todeta läpäisevän aivojen veri-aivoesteen, ja lokalisoituvan aivojen hippokampuksen alueelle, missä oppimis- ja muistitoiminnat tapahtuvat. Tämän lisäksi flavonoideilla on solujen hapettumis- ja tulehdusreaktioita estävä vaikutus. Sekä hapettumis- että tulehdusreaktioiden on ajateltu olevan merkityksellisessä roolissa muistiin ja oppimiseen liittyvissä häiriöissä.
Koska muisti- ja oppimiskykyjen heikkeneminen kestää useita vuosia, myös ruoankäyttöä tutkittiin pitkän ajan kuluessa. Marjojen flavonoidien ja kognitiivisten kykyjen välistä yhteyttä tarkastelevaan tutkimukseen osallistuville toimitettiin vuonna 1980, 1984 ja 1986, ja siitä lähtien neljän vuoden välein laaja kyselylomake, jossa tiedusteltiin eri elintarvikkeiden käyttötiheyksiä. Vastausten perusteella jokaisen osallistujan flavonoidien saanti laskettiin ja se suhteutettiin henkilön kokonaisenergian saantiin. Koska marjojen lisäksi eräät muutkin elintarvikkeet sisältävät flavonoideja, niiden vaikutus otettiin huomioon. Myös sekoittavat tekijät, kuten ikä, koulutus, alkoholin käyttö, tupakointi, fyysinen aktiivisuus, painoindeksi sekä talouden kokonaistulot huomioitiin.
Ravitsemuskäyttäytymistä mittaavan kartoituksen jälkeen vuosien 1995-2001 välisenä aikana 16 010 tutkimukseen osallistuneiden 70 -vuotiaiden ja sitä vanhempien naisen kognitiiviset taidot arvioitiin kuudella erilaisella muistia ja oppimista testaavalla kokeella. Koe toistettiin jokaiselle kaksi kertaa noin kahden vuoden välein.
Kun osallistuneiden ravitsemusta ja muisti- ja oppimiskykyä verrattiin, ilmeni että runsaammalla mustikoiden nauttimisella oli yhteys esimerkiksi kielellisien ominaisuuksien säilymiseen iäkkäillä naisilla. Yhteenvetona tutkimuksen tuloksista voitiin todeta, että pitkäaikaisella runsaalla marjojen, antosyaanien ja ravinnon flavonoidien kokonaissaannilla oli merkitsevä yhteys hitaampaan kognitiivisten taitojen, kuten muistin ja oppimisen, heikkenemiseen iäkkäillä naisilla. Antosyaani -flavonoidia runsaasti sisältävien mustikoiden ja mansikoiden runsas nauttiminen voikin viivästyttää kognitiivisten taitojen heikkenemistä jopa kahdella ja puolella vuodella.
Lähde: Devore E, Kang J, Breteler M, Grodstein F. Dietary Intakes of Berries and Flavonoids in Relation to Cognitive Decline. ANN NEUROL 2012;00:000-000.
Teksti: Marika Köngäs, Arktiset Aromit ry
Luonnosta Lautaselle -hanke