Metsämarjoista puolukkaa saatiin runsaasti myyntiin
Arktiset Aromit ryTiedote
Arktiset Aromit ry:n marjoja ja sieniä ostaville yrityksille tehdyn kyselyn mukaan puolukkaa poimittiin myyntiin viime kesänä noin 7,7, mustikkaa 3,3 ja muita metsämarjoja 0,1 miljoonaa kiloa. Metsäsienistä herkkutattia poimijat keräsivät myyntiin runsaat 350 tn, rouskuja 265 tn ja muita metsäsieniä noin 55 tn.
Puolukkaa saatiin viime kesänä keskimääräistä enemmän myyntiin. Vain vuonna 1994 poimijat keräsivät edeltäneen katovuoden seurauksena puolukkaa selvästi viimekesäistä enemmän eli 9,3 miljoonaa kiloa. Myös vuonna 2005 saatiin puolukkaa hyvin myyntiin. Puolukkasato oli hyvä viime kesänä Oulun eteläpuolelta Keski-Pohjanmaalle ulottuvalla vyöhykkeellä sekä Itä- ja Etelä-Suomessa.
Mustikkasato ei poiminnan pääalueilla pohjoisessa ollut kovin hyvä. Lapissa oli lähes täydellinen mustikan katovuosi ja sen vuoksi myyntiin saatua 3,3 miljoonan määrää voidaan pitää erittäin hyvänä saavutuksena. Edellisvuoden katoalueella Itä-Suomessa mustikkaa saatiin nyt kohtalaisen hyvin. Etelä- ja Lounais-Suomessa saatiin myös keskimääräistä parempi sato. Ulkomaisia poimijoita ei Lapissa viime kesänä juuri ollut, vaan heistä pääosa oli eteläisen ja keskisen Suomen alueilla. Näiltä alueilta ulkomaiset poimijat saivat kerättyä suurimman osan myyntimäärästä.
Muista metsämarjoista yritykset ostivat eniten karpaloa ja variksenmarjaa. Lakkasato jäi Pohjois-Suomessa erittäin huonoksi ja sen vuoksi lakkaa tuli niukasti myyntiin teollisuudelle sekä tori- ja vähittäiskaupalle. Pienen sadon vuoksi lakka kerättiin lähes täysin kotitalouksien tarpeisiin.
Sienikausi alkoi tavallista myöhemmin, mutta sadosta saatiin hyvä. Herkkutattia tuli runsaasti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Myyntiin olisi sientä saatu huomattavasti enemmän, mutta herkkutattisadon pilasi lämpimien öiden vuoksi sienen nopea pilaantuminen luonnossa. Jo pienet herkkutatit olivat useimmiten toukkaisia. Siksi yritykset joutuivat lopettamaan tattien oston kesken satokauden.
Myös rouskusato oli runsas erityisesti Itä- ja Lounais-Suomessa. Yritysten ostama määrä olisi noussut suuremmaksi, mutta markkinatukosten vuoksi ostot jouduttiin lopettamaan kesken satokauden. Kotimaan einesteollisuus tuo rouskua osaksi ulkomailta ja tämän vuoksi sienellä ei ole samanlaista kysyntää kuin herkkutatilla. Muista sienistä ostettiin lähinnä suppilovahveroa, kantarellia, korvasientä ja pieniä määriä mustatorvisientä ja lampaankääpää.
Arktiset Aromit ry:n kartoituksessa osalta yrityksistä saatiin vastaukset ja loput ostomäärät arvioitiin yrityskoon mukaan. Näin saatu tulos on suuntaa antava ja tarkemmat ostomäärät ja hinnat valmistuvat ensi keväänä maa- ja metsätalousministeriön MARSI -tiedustelun tuloksena.
Marjojen ja sienten kaupallisen poiminnan kasvua nopeammin kasvaa tällä hetkellä kotitalouspoiminta. Tästä saatiin viitteitä, kun osasta kauppoja loppuivat poimurit, sokerit ja säilöntärasiat kesken sesongin. Sienten terveellisin säilöntätapa on pakastaminen tai kuivaaminen. Rouskuja säilötään kuitenkin edelleen paljon suolaamalla, koska karkea suola loppui osasta kauppoja kesken sienisesongin.
Lisätietoja:
Arktiset Aromit ry
Simo Moisio puh. 040-5801186
