Tiedotteet

Tiukkaa voittokamppailua marjastuksen MM -kisoissa

Arktiset Aromit ry,
Luonnosta Sinulle II-hanke
Tiedote

Marjastuksen MM-kisat käytiin neljännentoista kerran 3.9 Suomussalmella, mukaan oli ilmoittautunut runsaasti joukkueita:  4 lastenjoukkuetta, 17 käsinpoiminta joukkuetta, 12 poimurijoukkuetta, 7 naista haravasarjaan ja 5 miestä haravasarjaan.  Yhteensä maastoon säntäsi siis 111 kilpailijaa. 

Kisailijat lähtivät salassa pidettyyn marjastuspaikkaan puolenpäivän aikaan Suomussalmen torilta. Kisapaikalla poimijat päästettiin todelliseen poimintahommiin. Tänä vuonna ei päästy ennätyslukemiin kilomäärien suhteen, mutta marjoja kertyi varsin mukavasti, poimijat poimivat yhteensä 495,65 kg puolukoita tunnissa.

Tämän vuoden kilpailu oli erittäin tiukka ja useassa sarjassa erot olivat todella pieniä. Käsinpoimintasarjassa ykkös sija jaettiin kahden joukkueen kesken, joukkueet Näpäkät ja Marjamuorit poimivat tunnissa 15,95 kg puolukkaa. Kolmanneksi sijoittuivat Huoviset tuloksella 14,65 kg.

Poimurisarjan voittoa puolusti Ämmänbetonin joukkue ja he voittivat sarjansa tuloksella 29,6 kg. Toiseksi sijoittunut Novgorodin joukkue hävisi voittaja joukkueelle vain 0,85 kg, tuloksella 28,75. Kolmanneksi sarjassa sijoittui Suomussalmen kunnanvaltuuston joukkue tuloksella 27,05.

Myös lastensarjassa päästiin hyviin tuloksiin ja voittajajoukkueen Marjamurmelit tulos oli 15,4 kg. Kakkoseksi sijoittuivat Suomussalmen puolukkarohmut tuloksella 13,9 kg ja kolmanneksi Möhveröt tuloksella 13,25kg.

Naisten haravasarjan voitti Eeva Romppainen tuloksella 13,9 kg, toiseksi sijoittui Leila Vairinen tuloksella 11,65 ja kolmanneksi Galina Timofeeva tuloksella 10,8 kg.

Miesten haravasarjan voitti selkeästi Lasse Tasala tuloksella 13,1 kg, toiseksi sijoittui Jorma Kinnunen tuloksella 9,55 kg  ja kolmanneksi Heimo Kärmä tuloksella 9,3 kg.

Kilpailijoiden ahertaessa maastossa Suomussalmen torilla oli puolukkamarkkinat. Markkinayleisöä viihdytti lastenorkesteri Simo Saurus, Taikuri Alfrendo ja Anneli Mattila. Päivä huipentui palkintojen jakoon Suomussalmen torilla.

Kilpailun tulokset kokonaisuudessa löytyvät täältä

Takaisin