|
Etelä-Savon luonnontuoteala vahvistuu yhteistyössä
Teksti ja kuvat: Birgitta Partanen, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Mikkeli
Luonnontuotealan toiminta vahvistuu ja monipuolistuu Etelä-Savossa yhteistyössä muiden toimialojen kanssa. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin vuosina 2008 – 2010 toteuttamassa Tiedolla ja taidolla tavoitteisiin – hankkeessa saatiin hyviä kokemuksia kasvistuottajien, elintarvikeyrittäjien ja luontoyrittäjien yhteen saattamisesta. Hankkeessa oli omat valmennusohjelmansa kullekin alalle, mutta myös koko kohderyhmälle järjestettiin yhteisiä koulutuksia ja opintoretkiä. Eri toimialojen yhteiset tapaamiset lisäsivät luontevasti yhteistyötä ja verkostoitumista. Ne herättivät myös uusia näkökulmia ja ideoita.
Luontoyrittäjien valmennusohjelmassa tehtiin koulutustarpeista alkukartoitus, jonka pohjalta suunniteltiin erilaisia lyhytkoulutuksia puolivuosittain keräten lisäksi osallistujilta jatkuvasti palautetta. Tämä mahdollisti tarttumisen ajankohtaisiin aiheisiin. Koulutuksia järjestettiin monipuolisesti koko luonnontuotealalta sienistä, marjoista ja yrteistä erikoisluonnontuotteisiin ja hyvinvointipalveluihin. Aiheina koulutuspäivissä olivat esimerkiksi matsutake, luonnonmarjojen viljely, luonnonkivirakentaminen, turvehoidot, erilaisten käsityömateriaalien keruu ja käyttö ja yrttien tuotekehitys.
Yrtit olivat mukana hankkeessa sekä viljeltävinä että villeinä. Molempien kysyntä lisääntyy edelleen. Uusia yrttien sopimusviljelijöitä tarvitaan ja villiyrttien suosio ekologisena lähiraaka-aineena on kasvussa. Tänä vuonna villiyrttejä kesytetään lähiruokaan panostavassa Anttolanhovissa toukokuun viimeisenä viikonloppuna villiyrttisymposiumissa, jossa kouluttajina toimivat kokit Markus Maulavirta ja Sami Tallberg sekä yrttikouluttaja Toini Kumpulainen. Lisätietoja tapahtumasta löytyy Anttolanhovin nettisivuilta http://www.anttolanhovi.fi/fi/page/1290
Hankkeessa tehtiin yhteistyötä Arktiset Aromit ry:n, Suomen Luontoyrittäjyysverkosto ry:n ja Luonnontuotealan teemaryhmän kanssa mm. järjestettäessä seminaarit Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta v. 2009 ja Laatua läheltä, lisäarvoa luonnosta v. 2010. Tärkeä yhteistyötaho oli myös ESEDUn Otavan koulutila, joka järjestää Keruutuotetarkastajan erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta ja vahvistaa Etelä-Savon luonnontuotealan osaajien joukkoa.
Hankkeen toimintamallia, jossa nopeasti kehittyvän luonnontuotealan tarpeisiin pystytään reagoimaan nopeasti ja joka edistää eri alojen yhteistyötä, voi suositella muillekin. Etelä-Savossa tällä mallilla jatketaan Laadukasta liiketoimintaa luonnosta –hankkeessa, joka koostuu 1. mehiläistarhaajien , 2. luonto- ja elintarvikealan ja 3. maatilan ympäristönhoito ja luonnonsuojelu -koulutuspaketeista. Hanke on ESR-rahoitteinen ja toteutetaan vuosina 2011–2013. Vuonna 2011 aloitetaan mehiläistarhaajien koulutusohjelma, jossa tulevan kesän suunnitelmissa on mm. pölytyspalveluasiat yhdessä marjanviljelijöiden kanssa. Luonto- ja elintarvikealan koulutukset painottavat vuosille 2012–2013.
Koko Etelä-Savon luonnontuotealaa tarkastellaan Ruralian hallinnoimassa Luonnontuotteet liikkeelle -esiselvityksessä, joka toteutetaan vuoden 2011 aikana. Hankkeessa selvitetään luonnontuotealan nykytilaa, merkitystä ja keskeisiä kehittämiskohteita. Lisäksi selvitetään luonnontuotteiden logistiikkaa ja paikkatiedon hyödyntämismahdollisuuksia luonnontuotealan kehittämisessä. Lisätietoja selvityksestä antaa projektipäällikkö Birgitta Partanen, birgitta.partanen@helsinki.fi, http://www.helsinki.fi/ruralia.
.jpg)
Simo Moisio kertoi kotimaisten marjojen päihittävän tuontimarjat terveellisyydellään ja puhtaudellaan Laatua läheltä, lisäarvoa luonnosta –seminaarissa ja minimessuilla.
 |
Villikasvien suosio kasvaa. Kuvan nuoret osmankäämin versot ovat herkullisia sellaisenaan tai kypsennettyinä.
|
 |
Espanjanvesikoira Soolo näytti, kuinka matsutakea ja kantarellia etsitään hajuaistin avulla.
|
Takaisin |