Lainsäädäntö
Alkutuotantoasetus • Elintarvikelaki • Luonnonmukainen keruutuotanto • Asetus elintarvikehygieniasta • Omavalvonta • Elintarvikehuoneisto • Elintarvikkeiden pakkausmerkinnät • Jäljitettävyys • Ravitsemus- ja terveysväitteet • Uuselintarvikkeet • Ravintolisät
Perustietoa luonnontuotteita ja niistä tehtyjä elintarvikkeita koskevasta lainsäädännöstä
Alla olevissa teksteissä on muutamia ydinasioita luonnonmarjoihin, sieniin ja yrtteihin liittyvästä lainsäädännöstä. Lisätietoa lainsäädännöstä löydät mm.: www.evira.fi , www.finlex.fi .
Alkutuotantoasetus
Alkutuotantoasetus MMM 134/2006 määrittää alkutuotantoon kuuluvaksi toiminnot, jotka eivät muuta tuotteiden luonnetta, kuten luonnonvaraisten marjojen, sienten ja yrttien kuljetus ja luovutus laitokseen.
Alkutuotannon toimijan on ilmoitettava alkutuotantopaikasta ja siellä harjoitettavasta toiminnasta viranomaiselle. Luonnonvaraisten kasvien ja sienten keräilystä ei alkutuotannon toimijan kuitenkaan tarvitse tehdä elintarvikelain 22 §:n mukaista ilmoitusta. Myöskään elintarvikelain 19 §:n mukaisten alkutuotantopaikalla käytettyjen menettelyjen kuvaamista kirjallisessa muodossa ei tarvitse tehdä luonnonvaraisten kasvien ja sienten keruun yhteydessä. Sen sijaan alkutuotannon toimijan on tehtävä ilmoitus toiminnasta kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle, jos hän myy vähäisessä määrin tuotteitaan suoraan kuluttajalle eikä toiminta liity elinkeinon harjoittamiseen. Mikäli alkutuotannon toimija jatkojalostaa sieniä, yrttejä tai marjoja alkutuotantopaikan ulkopuolella, on toiminnalle haettava elintarvikehuoneistohyväksyntä (elintarvikelaki 14 §).
^ sivun alkuun
Elintarvikelaki
Elintarvikelain (23/2006) tarkoituksena on mm. turvata elintarvikkeiden terveydellinen laatu, varmistaa elintarvikkeiden jäljitettävyys, suojata kuluttajaa elintarvikkeiden aiheuttamilta terveyshaitoilta sekä määräysten vastaisten tuotteiden aiheuttamilta taloudellisilta tappioilta. Laki koskee kuluttajalle, suurtalouksille tai muulle elintarvikealan toiminnanharjoittajalle luovutettavia elintarvikkeita. Elintarvikelaissa määritellään elintarvikkeiden valvontaan ja valvontaviranomaisiin liittyviä periaatteita.
^
sivun alkuun
Luonnonmukainen keruutuotanto
Euroopan yhteisöjen neuvoston asetus EY 834/2007 ja komission asetus EY 889/2008 määrittelee vähimmäisvaatimukset Euroopan unionin alueella luonnonmukaisesti tuotettuina markkinoitaville maataloustuotteille ja elintarvikkeille. Nämä asetukset koskevat myös syötävien luonnonvaraisten kasvien tai niiden osien keräilyä ja merkitsemistä luonnonmukaisesti tuotetuiksi. Luomukeruutuotteita tarvitaan luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden valmistukseen (esim. luomumarjajogurtit).
Luonnonvaraisten syötävien kasvien tai kasvinosien markkinoiminen luonnonmukaisesti tuotettuna edellyttää koko tuotantoketjun - metsänomistajasta ostajiin ja jalostajiin - kuulumista luomuvalvonnan piiriin. Myös poimijat sitoutuvat kirjallisesti noudattamaan luomukeruun ohjeita. Ohjeisiin sitoutunut poimija voi kerätä luomutuotteita ainoastaan luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään hyväksytyiltä alueilta. Luomualue selviää ostoasemilla olevista kartoista, joista poimijat halutessaan saavat kopioita.
Keruutuotteet toimitetaan sellaisenaan eteenpäin mahdollisimman pian keruun jälkeen. Yrttien ollessa kyseessä, on mahdollista kuivata yrttejä ennen niiden toimittamista ostajalle, mikäli menettelystä on sovittu ostajan kanssa. Mesimarjan ja tyrnin suhteen myös jäädyttäminen on mahdollista, edellyttäen että asiasta on sovittu etukäteen ostajan kanssa. Luomukeruutuotteista on EVIRA julkaissut ohjeen 18221/1, joka löytyy myös EVIRA:n kotisivuilta .
Luomukeruutuotannon ohjeisiin pohjautuen on Arktiset Aromit ry. julkaissut Luomuluonnonmarjojen poimintaohje-esitteet useilla eri kielillä. Niitä on tilattavissa yhdistykseltä. Niitä voi myös tulostaa suoraan kotisivuiltamme.
^
sivun alkuun
Asetus elintarvikehygieniasta
Yleisessä elintarvikehygienia-asetuksessa (852/2004/EU), elintarvikelaissa (23/2006, muutettu 1137/2008) ja EVIRA:n määräyksessä hygieniaosaamisesta (1/2009) säädetään elintarvikehygieenisestä osaamisesta. Hygieniaosaamistodistus (hygieniapassi) vaaditaan elintarvikelain 27§:n mukaan henkilöltä, joka käsittelee työkseen hyväksytyssä elintarvikehuoneistossa pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Luonnontuotteita myyntiin poimivalta henkilöltä ei vaadita hygieniaosaamistodistusta. Osaamistodistusta ei myöskään edellytetä marjoja tai sieniä ostavilta välittäjiltä, jotka eivät käsittele (pilkkominen, tuotteiksi valmistaminen, pakkaaminen) luonnontuotteita. Pelkkää lajittelua tai kuljetusta ei katsota hygieniatodistusta edellyttäväksi toiminnaksi. Sen sijaan pakkaamattomien marjojen, sienien ja yrttien myyjältä vaaditaan hygieniaosaamistodistus.
Elintarvikehygieeninen osaaminen osoitetaan sopivan koulutuksen, tutkinnon tai hyväksytysti suoritetun erillisen hygieniaosaamistestin kautta saatavalla, Elintarviketurvallisuusviraston mallin mukaisella hygieniaosaamistodistuksella. Elintarvikealan toimijoiden on huolehdittava omavalvontansa puitteissa tämän velvoitteen toteutumisesta.
Pelkkä tutkintotodistus (esim. kokin tutkintotodistus) ei itsessään kelpaa hygieniaosaamistodistuksena, vaan kaikilla osaamisen osoittamisen velvoitteen piiriin kuuluvilla on oltava varsinainen hygieniaosaamistodistus. Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymät hygieniaosaamistestaajat järjestävät hygieniaosaamistestejä. Testin läpäissyt henkilö saa Elintarviketurvallisuusviraston todistuksen, mikä on osoituksena siitä, että hänellä on riittävät perustiedot elintarvikehygieniaan liittyvästä lainsäädännöstä, mikrobiologiasta, ruokamyrkytyksistä, hygieenisistä työskentelytavoista, henkilökohtaisesta hygieniasta, puhtaanapidosta sekä omavalvonnasta. Vaikka poimijalta ei hygieniaosaamistodistusta vaadita, on se suositeltavaa, koska myös poimijan tulee olla tietoinen hygieniavaatimuksista ja hygieenisistä työskentelytavoista.
^
sivun alkuun
Omavalvonta
Omavalvonta (Elintarvikelaki 19-20 §) on elintarvikealan toimijan (ostaja, jalostaja, myyjä) itse toteuttamaa omien tuotteiden ja toimien tarkkailua ja seurantaa siten, että elintarvike, alkutuotantopaikka ja elintarvikehuoneisto sekä siellä harjoitettava toiminta täyttävät niille elintarvikemääräyksissä asetetut vaatimukset.
Omavalvontasuunnitelma on kirjallinen esitys, jossa kuvataan toimintaan liittyvät kriittiset kohdat ja niihin liittyvien riskien hallinta. Pitämällä säännöllisesti kirjaa toiminnan kriittisistä kohdista ehkäistään ennakolta monia toimintaan liittyviä ongelmia. Kirjallinen omavalvonta parantaa elintarviketurvallisuutta ja auttaa kohdistamaan valvontaa paremmin, jolloin toiminta selkeytyy, hävikki pienenee ja asiakkaiden luottamus toimijaa kohtaan kasvaa. Omavalvontasuunnitelmista malleja yrityksille on "Ensiostajat " -sivulla.
Poimijaa ei velvoiteta kirjallisen omavalvontasuunnitelman tekoon, hänen tulee huolehtia hyvästä hygieniasta ja vastata poimimiensa marjojen laadusta. Omavalvonnan kuvauksia poimijoille, jotka käsittelevät perinteisellä tavalla marjoja, sieniä tai yrttejä on "Poimijat " -sivulla.
^
sivun alkuun
Elintarvikehuoneisto
Elintarvikehuoneisto (Elintarvikelaki 13 §) voi olla rakennus, huoneisto tai niiden osa tai ulko- ja sisätila, jossa valmistetaan, säilytetään, kuljetetaan, tarjoillaan tai pidetään kaupan myytäväksi tai luovutettavaksi tarkoitettuja elintarvikkeita. Alkutuotantopaikkaa ei lueta elintarvikehuoneistoksi, ei myöskään maatilan tai kotitalouden huonetta, huoneistoa tai tilaa, jossa valmistetaan, säilytetään tai myydään maatilan tai kotitalouden omia elintarvikkeita vähäisiä määriä.
Kun marjoja, sieniä tai yrttejä aletaan käsitellä myytäväksi niin, että niiden luonne muuttuu (survominen, kuivaaminen, mehustaminen, suolaus, pilkkominen, kuluttajapakkauksiin pakkaaminen jne.), tulee elintarvikehuoneiston olla ennen toiminnan aloittamista valvontaviranomaisen hyväksymä. Elintarvikealan toimijan tulee siten jo ennakolta olla yhteydessä oman kunnan terveystarkastajaan, joka hyväksyy tilan luonnontuotteiden käsittelyyn turvalliseksi ja elintarvikehuoneistoksi sopivaksi. Tällöin yleensä huomiota kiinnitetään pintojen puhdistettavuuteen, materiaaleihin ja talousveden laatuun. Vaikka edelleen sallitaan vähäinen käsittely kotitalouden yhteydessä, kannattaa kuivaus-, käsittely- sekä varastointitiloihin kiinnittää huomiota jo toiminnan alkuvaiheessa. Hyvin toimivat tilat säästävät työtä ja helpottavat laadun ylläpitoa.
^
sivun alkuun
Elintarvikkeiden pakkausmerkinnät
Asetus elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä (KTMa 1084/2004) korostaa merkintöjen selkeyttä ja oikeellisuutta. Asetus käsittelee elintarvikkeen nimen, ainesosien, lisäaineiden, sisällön määrän, säilyvyysajan, elintarvike-erän ja alkuperän merkitsemistä.
Elintarvikkeen pakkauksessa on oltava: elintarvikkeen nimi, ainesosaluettelo, tiettyjen ainesosien määrä, sisällön määrä, vähimmäissäilyvyysaika tai viimeinen käyttöajankohta, valmistajan, pakkaajan tai EU:ssa toimivan myyjän nimi sekä osoite, alkuperämaa tai –alue, jos sen puuttuminen voi johtaa kuluttajaa harhaan alkuperän suhteen, elintarvike-erän tunnus sekä tarvittaessa säilytys- ja käyttöohje, varoitusmerkinnät ja alkoholipitoisuus, jos se ylittää 1,2 tilavuusprosenttia tai 1,8 painoprosenttia.
^
sivun alkuun
Jäljitettävyys
Elintarvikkeiden valmistuksessa käytettävien raaka-aineiden yleistä jäljitettävyyttä koskevat säädökset sisältyvät EY:n asetukseen 178/2002. Elintarvikealan toimijan on voitava tunnistaa luonnollinen tai oikeushenkilö, joka on toimittanut elintarvikkeen raaka-aineen. Toimijan on myös pyynnöstä annettava viranomaiselle tiedot niistä yrityksistä, joille elintarviketta on toimitettu. Jäljitettävyys koskee siten elintarvikealan toimijasta yhden askeleen eteenpäin ja yhden askeleen taaksepäin. Jäljitettävyydestä kertovat asiakirjat on säilytettävä viisi vuotta. Ilman varsinaista myyntiaikaa olevien tuotteiden jäljitettävyysasiakirjoja on säilytettävä kuusi kuukautta tuotteen toimittamisesta. Lisätietoja: www.evira.fi
Alkuperän ja jäljitettävyyden todentamiseksi ovat Elintarviketurvallisuusvirasto ja Arktiset Aromit ry tehneet ostolomakkeen käytettäväksi luonnontuotteiden ostotoiminnassa. Lomake löytyy pdf-tiedostona Arktiset Aromit ry:n ja EVIRA:n kotisivuilta.
Ravitsemus- ja terveysväitteet
Elintarvikkeita koskevia ravitsemus- ja terveysväitteitä säätelee Euroopan parlamentin ja unionin neuvoston asetus EY 1924/2006. Asetus koskee kaupallisessa viestinnässä lopulliselle kuluttajalle tarkoitettujen elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä sekä esillepanossa ja mainonnassa esitettäviä ravitsemus- ja terveysväitteitä.
Ravitsemus- ja terveysväitteet eivät saa olla totuudenvastaisia, moniselitteisiä tai johtaa kuluttajaa harhaan. Ne eivät myöskään voi saattaa epäilyksenalaiseksi muiden elintarvikkeiden turvallisuutta tai ravitsemuksellista riittävyyttä, rohkaista kuluttajaa elintarvikkeen liialliseen kulutukseen tai sisältää toteamusta, jonka mukaan tasapainoisesta ja monipuolisesta ruokavaliosta ei yleensä saa riittävästi ravintoaineita. Kielletty ravitsemus- tai terveysväite voi olla myös kuva, symboli tai graafisten esitys, jonka avulla viitataan elintoimintojen muutoksiin, jotka voivat aiheuttaa tai lisätä pelkoa kuluttajassa.
Luonnontuotteiden kohdalla on eräissä tapauksissa mahdollista esittää ravitsemusväite tuotteen markkinoinnin yhteydessä. Ravitsemusväite kuvaa tuotteen ravintosisältöä, kuten esimerkiksi vähäenergiainen, runsaskuituinen, rasvaton, luontainen C-vitamiinin lähde jne. Sallitut ravitsemusväitteet ja niiden kriteerit on lueteltu ravitsemus- ja terveysväiteasetuksen liitteessä. Ravitsemusväitettä käytettäessä on tuotteessa ilmoitettava ravintosisältötiedot aina ns. pitkän merkintätavan mukaisesti. Pitkä kaava tarkoittaa, että pakkausmerkinnöissä ilmoitetaan energia, proteiini, hiilihydraatit, sokeri, rasva, tyydyttynyt rasva, kuitu ja ravitsemusväitteen (ellei edellä lueteltu) kohdeaineen pitoisuus (esim. Natrium, C-vitamiini, D-vitamiini, E-vitamiini, seleeni jne.).
Esimerkiksi ravitsemusväitettä vähäenergiainen saadaan käyttää, jos tuote sisältää energiaa enintään 40 kcal/100 g, rasvaton, jos tuote sisältää rasvaa enintään 0,5 g/100 g, ei tyydyttynyttä rasvaa, jos tuote sisältää tyydyttyneitä ja transrasvahappoja enintään 0,1 g, erittäin vähän natriumia sisältävä tai erittäin vähäsuolainen, jos tuote sisältää natriumia enintään 0,04 g/100 g, runsaskuituinen, jos tuote sisältää ravintokuituja vähintään 6 g/100 g, luontainen C-vitamiinin lähde, jos tuote sisältää C-vitamiinia vähintään 15 % suositeltavasta päiväsaannista.
Terveysväite pakkausmerkinnöissä, esitteessä tai mainonnassa antaa ymmärtää, että tuotteella tai sen ainesosalla ja terveyden välillä on yhteys. Terveysväite voi olla sairauden riskin vähentämiseen viittaava tai elimistön toimintaan, kuten kasvu, näläntunne, laihtuminen jne. viittaava. Terveysväitteen hyväksyntä edellyttää vähintään kahta tieteellisesti pätevää kliinistä ravitsemustutkimusta, joissa tuotteen terveyteen liittyvä vaikutus on osoitettu ja jotka Euroopan elintarvikkeiden turvallisuusvirasto EFSA on arvioinut. Näitä tutkimuksia on meillä Suomessa tehty vasta muutamasta tuotteesta.
^
sivun alkuun
Uuselintarvikkeet
Uuselintarvikkeilla tarkoitetaan tuotteita, joiden käyttö ihmisravinnoksi on ollut EU:n alueella vähäistä ennen toukokuuta 1997. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY 258/1997) uuselintarvikkeista ja elintarvikkeiden uusista ainesosista määrittelee ns. uuselintarvikkeet. Niiden ei saa johtaa kuluttajaa harhaan, eikä erota siinä määrin niistä elintarvikkeista tai elintarvikkeiden ainesosista, jotka niillä on tarkoitus korvata, että niiden tavanomaisesta käytöstä olisi haittaa kuluttajalle. Uuselintarvikkeiksi luettavista elintarvikkeista tai niiden raaka-aineista edellytetään tehtäväksi turvallisuusarviota ennen elintarvikkeen tai raaka-aineen kaupallistamista.
^
sivun alkuun
Ravintolisät
Ravintolisiin sisältyvät esim. luontaistuotekaupan myymät puristeet, jauheet, kapselit ja uutteet. Nämä valmisteet rinnastetaan elintarvikkeisiin, vaikka ne saattavat ulkomuodoltaan ja käyttötavoiltaan muistuttaa lääkkeitä. Näin ollen niissä ei saa käyttää lääkeluettelon yrttejä eikä niille saa ilmoittaa lääkkeenomaista käyttöä. Ravintolisillä ei korvata päivittäistä monipuolista ruokavaliota. Ravintolisistä on kauppa ja teollisuusministeriö antanut erillisen asetuksen (KTMa 571/2003) täydentämään elintarvikelakia.
Ravintolisän pakkaukseen on elintarvikkeelta vaadittavien tietojen lisäksi merkittävä valmisteelle ominaisten ravintoaineiden tai aineiden luokkien nimet tai maininta näiden ravintoaineiden luonteesta, valmisteen suositeltava vuorokausiannos, varoitus siitä, että ilmoitettua suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää, maininta siitä, että ravintolisää sei tule käyttää monipuolisen ruokavalion korvikkeena ja varoitus, jonka mukaan tuotteet on säilytettävä pienten lasten ulottumattomissa.
Ravintolisän pakkauksessa, esitteessä, mainonnassa tai muulla tavalla ei saa esittää ihmisen sairauksien ennalta ehkäisemiseen, hoitamiseen tai parantamiseen liittyviä ominaisuuksia eikä viitata tällaisiin tietoihin.